En ollutkaan kertoillut edellisen postauksen käpysopasta kunnolla, joten kerron nyt. Koska Vakan porukka tekee luonnonvärjäystä, olen innostunut kokeilemaan sitä itsekin. Olen lukenut kirjoista, että pehmeistä kasveista tulee usein vihreitä ja keltaisia sävyjä ja kovemmista aineksista, kuten puun kuoresta, juuresta ja kävyistä ruskehtavia. Päätin kerätä sembramännyn käpyjä ja kokeilla, mitä niillä saa aikaan. Luin ohjeista, että kovia aineksia olisi hyvä liottaa vedessä kauan, jopa viikkoja, ennen keittämistä. Maltoin liottaa kokonaista kolme päivää... Sitten kannoin käpysankon pihalla nuotiopaikan vierelle. Minulla on kaksi kattilaa, joita voin käyttää kaikenlaisiin askarteluhommiin. Toinen on oma, vanha, ja toinen roskiksesta löydetty. Ladoin kävyt kattiloihin ja aloitin keittämisen. Puolet kävyistä meni itse asiassa hukkaan, koska ne eivät mahtuneet kattiloihin. Pitäisi kai hankkia jostain iso kattila, vaikka en tiedäkään, missä sitä säilyttäisin.

Koska en malttanut liottaa käpyjä kauempaa, päätin keittää niitä mahdollisimman kauan. Kolme ja puoli tuntia ne saivatkin porista, ennen kuin alkoi väsyttää. Kellokin oli jo kymmenen illalla. Käpyjä kannatti keittää kauan, sillä väri syveni selvästi ajan myötä. Se oli alussa vähän sameaa, maitomaista ja vivahti aavistuksen beigeen. Ajan kuluessa beige alkoi syventyä ruskeaksi, jossa oli selvä punainen sävy. Kiehuessa vettä haihtui paljon ja minun piti lisätä sitä alituiseen. Haju ei ollut paha, vaan selvästi makea ja pihkainen, mutta en silti olisi halunnut tehdä keittoa sisätiloissa.

Kun lopetin, liemen värisävy oli hyvin tummanruskea ja vivahti edelleen punaiseen. Yhdistin kattilat ja jätin värin ulos jäähtymään. Siellä sankko on vieläkin, sillä en halua viedä sitä sisälle ja kyllä se siellä säilyy. Liemen jäähtyessä sen punainen sävy hävisi melkein kokonaan ja ruskeakin vaaleni vähän. Ehkä väriä voisi kuvata tummaksi suklaanruskeaksi. Sameus väriliemessä säilyi loppuun asti. Lankoja en ole sillä vielä värjännyt. Valokuvaamista yritin, mutta en onnistunut saamaan oikeansävyistä kuvaa. Edellisen postauksen kuva on keittämisen alkuvaiheesta, jolloin väri oli vielä beigen sävyistä.

Keittovälineiden pesu paljastui harvinaisen vaikeaksi hommaksi. Ymmärrän lopulta, miksi nokipannukahveja sanotaan NOKIpannukahveiksi. Toisin sanoen musta nokikerros ei tahdo lähteä kattiloista, mutta tahraa kuitenkin sormet. Myös pihka tarttui kattilan pintaan!

Kivaa keitto kuitenkin oli :)  Jos vain olisi se isompi kattila, että saisi enemmän aikaiseksi kerralla. Seuraava liemi pitäisi ehkä yrittää tehdä sianpuolukasta, jota keräsin kassillisen viikonloppuna. Haavankeltajäkälä jäi vielä keräämättä, mutta se on myös listalla.