Keskiviikkoiltana läksin asiakseni kiertämään roskiksia kotini lähelle, sillä tiesin, että roska-auto ajaisi seuraavana päivänä. Heti toisella roskiksella tuli vastaan jättipotti. Työnsin käteni isoon jätesäkkiin, jossa näytti olevan vain seiniltä revittyjä tapetteja. Pohjalla käteni tapasi jotain erilaista: paperin ja pahvin paloja. Vedin käteni ylös ja siinä sitä oli: postimerkkileikettä! Joku oli heittänyt pois kauan keräilemänsä merkit. Ongin säkin pohjalta postimerkkejä kourallisen toisensa jälkeen ja olisin voinut tanssia innosta!

Iso kasa postikortteja oli revitty merkkien joukkoon, mutta onneksi merkit olivat niissäkin yleensä ehjiä. Kaikkiaan postimerkki- ja korttimassaa tuli puolikkaan muovikassillisen verran ja siitä valtaosa menee Vakkaan. Aivan uskomaton löytö!

Kun jätesäkkiä oli penkonut jonkin aikaa, alkoi käydä selväksi, että todennäköisesti merkkien omistaja oli kuollut ja roskiksessa oli näkyvissä se, mitä omaiset olivat heittäneet pois. Jäämistöjen tutkiminen ei aina tunnu täysin oikealta. Ajattelen kuitenkin, että se, mitä roskiksista löytyy, on ollut arvotonta (tai ainakin lähes arvotonta) omaisille. He ovat olleet valmiita hävittämään tavaran. Silloin luulisi, ettei haittaa, jos joku löytää hyödyttömälle tavaralle uutta käyttöä. Ainakin itse haluaisin ajatella näin, kun joku läheiseni kuolee: miksi ajattelisin, että vaikkapa minun mummoni tavaroihin ei saa koskea kukaan muu kuin minä! Parempi käytössä kuin kaatopaikalla luontoa kuormittamassa.

En myöskään koe tekeväni tavaroilla mitään eettisesti väärää: yleensä tilanne on jopa päinvastoinen. Ehkä olisi eri asia, jos yrittäisin rikastua löytämilläni tavaroilla. Näistä syistä ajattelen, ettei erilaisen tavaran etsiminen roskiksista ole väärin. Mitä mieltä te muut olette??? Saa esittää myös poikkeavia mielipiteitä, mutta nimimerkillä, kuten muutkin. Minä en suutu enkä loukkaannu vähästä! :-)