Miten  tehdään työtä rakkaudella?

                                           Se on kaiken luomasi työn muovaamista
                                                      oman sielusi henkäyksellä.

                                                           Kahil Gibran:Profeetta

Rouva Lypsy haastoi jo jokin aika sitten blogissaan esittelemään ennen julkaisemattoman käsityön.  Minä haluan omalta osaltani esitellä matot, joihin reilut yksitoista vuotta sitten upotin kaiken tarmoni ja tavallaan myös rakkauteni.

Oli mummon viimeinen syksy ja me tiesimme jo odottaa hänen lähtöään.  Mummo vietti paljon aikaa lapsuudenkodissani, koska ei enää pärjännyt yksin.  Samaan aikaan minun elämässäni oli muita vaikeita asioita ja eräänä iltana, kun ajoimme äitini kanssa kotia kohti jostakin, päätin, että nyt saa riittää.  En menisi kaupunkiin, jossa asuin yksin.  Enkä haluaisi vanhempieni luo.  Ellei jotain muutosta tulisi, huomisenkaan ei tarvitsisi tulla!  Ei kerta kaikkiaan: minä lopettaisin kaiken.

Olisihan se huominen tietenkin tullut, mutta sillä hetkellä tunsin, että sitä ei ole.  Äiti oli tietenkin huolissaan ja yritti saada minut lähtemään mukanaan kotiin.  Ei, inhosin kaikkia hänen tekemiään ehdotuksia.  Sitten jotenkin muistimme matot.  Olimme jo monta kuukautta puhuneet, että pitäisi tuoda aitan vanhat kangaspuut sisälle ja ruveta kutomaan mattoja.  Kuteitakin oli leikattuna monta säkillistä.  Hyvä on, minä sanoin.  Minä tulen kotiin, jos heti huomisaamuna navettatöiden jälkeen lähdetään kaupunkiin ostamaan loimia ja muuta tarvittavaa ja sitten laitetaan puut pystyyn!

Niin teimme ja niihin mattoihin minä keskityin seuraavat viikot.  Ei ollut nuuta elämää; pidin taukoa opiskelustakin.  Kudoin vain ja nautin siitä, että ympärillä oli elämää.

Siniset matot kudoin itselleni ja kaikista möykyistä ja muista virheistä huolimatta ne ovat edelleen lattiallani.