Mökkiloma on ohi ja palasin tänään normaalimpaan elämään. Aloitimme Vakan kasvivärjäysprojektin. Menimme etelä-Kuopioon erääseen maalaistaloon ja viritimme tulet puutarhaan. Sää oli upea. Sitten läksimme etsimään värjäysaineksia. Laitoimme yhteen kattilaan koiranputkia, toiseen raparperia ja kolmanteen sotkimme vähän sitä sun tätä. Toisin sanoen nokkosia, ojakellukkaa ja ainakin suolaheinää.

Kun värjäysliemi oli valmis, laitoimme langat kattiloihin. Langat olivat yhtä vaihtelevia kuin liemetkin. Meillä oli pari vyyhtiä "oikeaa", kuumassa huopautuvaa villalankaa, mutta muut langat olivat erilaisia sekoituksia. Toimme niitä itsekin, mutta osan saimme lahjoituksena kuopiolaisesta Lanka-Matkasta. Ihana lahjoitus, kiitos :)

Olen lukenut värjäyskirjoista, ettei muuta kuin käsittelemätöntä villalankaa voi värjätä, mutta esimerkiksi kirpputorilta löytämäni valkoiset seiskaveikat ja ruskeat villa-alpakka- sekoitteet värjäytyivät ihan hyvin. Erityisen iloinen olen siitä, että tavallista halpaa sukkalankaa, seiskaveikkaa, todella voi värjätä! Sukkia langoista kuitenkin eniten tehdään.

Voi voi, miten kalpea kuva on :( Tuossa kuitenkin värjäyksen tulokset: erilaisia keltaisia ja kellanvihreitä ja oikeassa reunassa harmaanvihertäviä. Sen saimme aikaiseksi raparperilla. Ohjaajamme sanoi, ettei ole koskaan saanut vastaavaa väriä raparperillä :D Laitimmaisena oikealla on kangas, joka tökättiin jälkiväriin. Sekin väräytyi keltaiseksi.

Ruskea villa-alpakka -sekoite (oikea reuna) lähinnä sävyttyi, joten värjäämme sitä ehkä myöhemmin uudestaan. Näytti, että villa- ja alpakkakuidut värjäytyivät aivan eri lailla.

Seiskaveikkaa on sekä keskiosan harmaanvihreässä että laitimmaisena vasemmalla (kellanvihreä). Kaikkein kaunein keltainen saatiin kuitenkin perinteiseen villaan (toinen vasemmalta, näyttää kuvassa jokseenkin valkoiselta). Kaunis, niin pemeän näköinen villalanka, että sen haluaisi hyvän olon tekijäksi seinälleen :) Oih.

Tässä vielä kuva omasta langastani, josta halusin kaksivärisen. Kuvitelkaa tämäkin lämpiman kellansävyiseksi. Toisen puoliskon olen värjännyt aiemmin pihlajan lehdillä keltaiseksi. Toiseen puoleen kokeilin silloin lupiinin kukkia, mutta se ei värjäytynyt oikein miksikään. Nyt laitoin toisen puolikkaan uudelleen raparperiin ja siitä tuli harmaanvihreä. Ei mikään minun lempivärini, mutta sain kuitenkin kaksivärisen langan :))

Kaiken kaikkiaan taidan rakastaa luonnonvärjäystä. Se on seikkailu ja maltan tuskin odottaa, että pääsemme jatkamaan syyskuussa!