Tässä joulukorttioveni.  Kuvaamisen jälkeen olen saanut kaksi korttia lisää.

1156492.jpg

Keskellä on tähtikortti, joka on kaunista, helmiäishohtoista kartonkia.  Minulla on hillitön mieliteko leikellä se palasiksi ja askarrella siitä jotain :-| !  Mutta en minä oikeasti :)  Kortteja on kuitenkin sen verran vähän, että olen tähän mennessä säästänyt päiväkirjan väliin kaikki minulle tulleet kortit.

Sain lahjaksi joitain askarteluun tai käsitöihin liittyviä lahjoja.  Yhdessä itse tehdyssä lahjakortissa luvattiin ilmainen kehystys (tarvikkeineen) haluamalleni taululle!  Kiitos hirmuisesti!  Tiedän, jo minkä käsityön kehystän.  Sitten sain kaksi kerää 7 veljestä Raita -lankaa, kiitos paljon niidenkin antajalle!  Leimasimen sisältäneen paketin avasin vahingossa etukäteen, mutta rangaistuskin oli kyllä riittävä: arvatkaapa, onko ollut vaikeaa odottaa tähän asti, että pääsee leimasinta kokeilemaan?!  Kiitos lahjan antajalle: kortti ja taulu ovat kauniita ja leimasin todella nappivalinta :-)  (siinä lentelee kimalaisia, jos kuvasta ei saa selvää).

1156498.jpg

Esittelenpä vielä tämänkin, vaikka se ei varsinaisesti olekaan joululahja.  Vaihdoin tavaraa Elenwen kanssa ja sain häneltä pikkuisen joulukortin ja aivan ihania pieniä rasioita.  Ja mitä rasioissa oli sisällä: simpukoiden ja kotiloiden kuoria!

1156502.jpg 1156504.jpg

Kyllä se taitaa olla niin, että minä olen simpukka- ja kotilohullu.  Kuoria on jo jonkin verran hyllyssäni, mutta silti voisin katsella näitä loputtomiin!