Viime yönä olin matkoilla kuoroni kanssa.  Olimme jossain Euroopan kaupungissa, jonka nimeä en tiennyt, mutta Tonava virtasi sen halki.  Minä näin kadunkulmassa Askarellin!  Hienoa, liike oli laajentunut tähän kaupunkiin.  Sanoin tovereilleni, että käydään tuossa ja sitten...  (ei sentään, yksi askartelukauppa on liian vähän)... sitten vielä toisessa askartelukaupassa ja sen jälkeen voidaan mennä sinne, minne te haluatte!  Menimme sisään kauppaan ja minä aloin kerätä tavaraa hyllyiltä.  Keräsin ja keräsin, kunnes tajusin, etten tiedä, onko minulla rahaa.  Kukkarosta löytyi seteleitä, joiden arvosta minulla ei ollut mitään tietoa.  Yritin kysellä myyjältä ja samalla ihmettelin, minne kukkaro oli hävinnyt.  Tuollahan se, pöydän kulmalla.  Mutta aina kun sain kukkaron reppuun talteen, se hävisi ja löytyi jostain myymälästä.  Pelkäsin, että kadottaisin sen ja yritin vahtia sitä silmä kovana.

Lopulta en ollut tarpeeksi nopea ja arvokkaan näköinen vanha herra puku päällä sieppasi kukkaroni ja ryntäsi ulos kaupasta!  Huusin kavereitani avuksi, mutta he olivat jo kyllästyneet ja lähteneet syömään.  Juoksin miehen perään ja kiljuin:  "Ottakaa rosvo kiinni!  Ottakaa kiinni!"  Kukaan ei auttanut.

Palasin kauppaan peloissani - passini oli ollut kukkarossa - ja pyysin myyjää soittamaan poliisille.  Hän teki niin ja kysyin poliisilta, mitä nyt tehdään.  "Nyt sinun pitää heti ajaa lähimpään suurlähetystöön!"  sanoi poliisi.  "Mutta kun minulla ei ole autoa", sanoin.  Oli hetken hiljaista.  "Sitten on vähän vaikeampaa..." poliisi mutisi.  "Mutta kyllä siellä varmasti annetaan sinulle nukkumapaikka autotallista.  Ei tarvitse pelätä!  Kyllä uuden passin saa muutamassa päivässä."

Muutamassa päivässä!  "Mutta kun minun pitäisi päästä lähtemään huomenna.  En halua jäädä tänne yksin!" piipitin puhelimeen.  "Ei siihen kauaa mene.  Parissa päivässä... tai parissa viikossa asia selviää", selitti poliisi edelleen, "siihen asti sinulle pitää panna poliisivartio."  Ei, minä ajattelin.  En jäisi tänne.  "Mitä tapahtuisi, jos yrittäisin rajan yli ilman passia?" kysyin varovasti.  Silloin puhelin hiljeni.

(Olenkohan minä ostanut liikaa askartelutarvikkeita?)