
Lähinnä postikorttien ja -merkkien keräilyä. Myös vaatimatonta räpellystä askartelun ja käsitöiden saralla.
Päivityksiä silloin, kun on jotain esiteltävää. Kirjoittajana kohta nelikymppinen, perheetön nainen Savosta.
Ei omaa nettiyhteyttä, mutta pyrin käymään blogissa ja lukemaan sähköpostin pari kertaa viikossa. Kaiken minulta saadun saa julkaista, ellen ole erikseen muuta ilmoittanut. Mikään pakko ei kuitenkaan ole. Kerrothan, jos et halua jotain lähettämääsi julkaistavan täällä.
Sähköposti: puunlehti ät yahoo piste com

Sain pitkästä aikaa lisää simpukankuoria lasipurkkiini, jota pidän keittiössä näkösällä. Kiitos, Aino!
Hankimme Vakkaan ugandalaisia naisia Muzungu Crafts -verkkokaupasta. Sieltä löytyy kaikenlaista muutakin kivaa, käykää ehdottomasti katsomassa.

Valokuvan naisen löysin kerran Syöpäyhdistyksen kirpputorilta. Naisella on simpukkakorvakorut ja jostain hedelmästä koverrettu kulho. Upeaa työtä, kertakaikkiaan.
Myöhemmin samalta kirpputorilta löytyi villalankaa, jota eräs ihminen epäili itse kehrätyksi! Se on hyvin karkeaa ja aika ohutta. Aion värjätä sen sienillä tai lupiinilla, sitten joskus. Sienillä ehkä.

Hiltzun lähetyksestä paljastui jälleen muutama sorminukke, joista nämä olivat minulle uusia. Musta kummitus on paras: se on itsetehty :)))
Voi sentään, miten montaa asiaa voisi tehdä! Voisi neuloa ja virkata - tietenkin useampaa työtä yhtä aikaa, voisi tehdä tilkkutöitä tai ommella löytämistään kivoista kangaspaloista kasseja ja pussukoita. Voisi askarrella kortteja tai jatkaa metallilankatöiden opettelua. Voisi kokeilla mosaiikkia jne... Äidin kanssa puhuttiin ja oltiin sitä mieltä, että ihmisellä voisi aivan hyvin olla vaikka kolme käsiparia. Silloin voisi tehdä kolmea työtä yhtä aikaa. No jos langat vain eivät menisi sekaisin... Mutta siihen pulmaan olisi varmasti kehitetty jonkinlainen laite!
Nyt neulon alpakkalangasta ranteenlämmittimiä ja virkkaan Novitan Karusellista pipoja (löytyi lankoja alesta). Ensimmäisestä tuli mahdottoman iso, mutta toivottavasti jossain on mies, jolle se on sopiva. Toinenkin näyttää isolta, vaikka jo vähensin silmukoita.
Viime viikolla sain Tapion kaupasta tilaamani Kool Aidit (jee, heillä on nyt verkkokauppa!). Kangas on kirpputorilöytö.

Neuleeksi-liikkeen loppuunmyynnistä Kuopiosta ostin mm. kaikki pilkulliset nauhat, joita oli jäljellä. Pitää käydä siellä vielä uudestaan.


Kuoron arpajaisista voittamani magneetit ovat molemmat Berliinistä. Saksalaiset magneetit ovat hurjan pitäviä. Pikkuruinen siili oli yöpöydälläni ja ihmettelin, miksi kaikki pöydälle viskaamani tavara, paperiliittimet ja sen sellaiset, kertyi aina yhteen, sotkuiseen kasaan pöydän nurkkaan. Sitten tajusin, että siili suorastaan imaisi lähelleen kaikki kymmenen sentin etäisyydellä olevat metalliesineet :)
Tässä vielä muutama kuva syksyn Tukholman reissulta. Kuvasin ahkerasti vanhan kaupungin näyteikkunoita.






Minulta on kateissa joitain kuvia, joita olen ihan varmasti ottanut. Kuvasin mm. merenelävät-sorminukkeja, joita sain, Maaritilta muistaakseni. :) Koska kuvia ei tähän hätään löydy, pengoin muistikortilta kuvan Pomona-purkista. Tykkään Pomonasta, vaikka en sitä koskaan tule ostamaan. Tämä mustikka-aihe on monen muun ohessa tosi ihana. Kotoinen. Purkki on kuvattu Tukholmassa viime syksynä.
Eilen laitoin postiin ison kasan kirjeitä. Korttipostia siis odotettavissa lopultakin, nettiystävät!
Nyt teen muutamia ajastettuja postauksia ja sitten lähden kansalaisopistolle. Huomenna värkkäämme Vakassa lähetysperhosia ja sen jälkeen lähdenkin käymään vanhempieni luona. Innokasta lapsenvahtiapua tarjolla tulevina päivinä, Rouva Lypsy!
Hei vaan! En ole jaksanut päivittää tällä puolella, ja nytkin terveiset vain pikaisesti. Minulla piti olla rauhallinen päivä, mutta niin vain on ollut kaikkea muuta :O Kiva juttu :) Parasta oli, että kävin Sisuste Kivantissa, joka tänään lopettaa toimintansa (yhdistyy viereiseen liikkeeseen). Ostin kaikki Kaj Stenvallin kortit, jotka muun tavaran ohessa olivat alessa. Sitten katselin melkein tyhjää liikettä ja hoksasin kysyä, onko korttiteline myytävänä. Se jouti ja sain näin Vakkaan kolmannen telineen, jota kipeästi tarvitaan! Saatamme voida ostaa jotain muutakin tarvittavaa :))) Upea juttu, onneksi hoksasin kysyä!
Kuvassa Stenvallia, kuriirin tuoma lahjapaketti serkulta, Enkelin Eväspussin niin ikään loppualessa ollut saippua (arpajaisvoitoksi) ja ihana pikku vadelmarasia kirpparilta. Olen hillinnyt kirppariostoja, mutta tuota en voinut vastustaa :)
Kaiken kaikkiaan hieno päivä :)

PS. Vielä on kiittämättä joistain joululahjoista. En ole unohtanut, kyllä minä pian!
Pyhien puuhana olen laittanut Picasaan vaihtoihin tarjolla olevia, kulkemattomia kortteja. Niitä saavat kysellä niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin vaihtajat.
These unused cards in Picasa are for trade :)
Edit1. Jaoin linkin rivinvaihdolla kahdelle riville, ettei se mene sivulaatikoiden päälle. Linkki toimii minulla näinkin. Kertokaa, jos teillä on sen kanssa ongelmia.
Edit2. Muokkasin Kuopion keräily- ja askartelupaikoista kertovaa sivuani. Kaupungin nettivuilla on nykyään esitelty mm. ostospaikkatarjontaa hyvin! Myös kirpputorit ym. on nyt listattu. Niissä on tapahtunut jonkin verran muutoksia kuluneena vuonna.
Tänään lienee hiljainen päivä Vakassa, jossa nyt päivystän yksin. Huomenna olen vapaalla jo minäkin. Kiitos jokaisesta saamastani joulukortista ja myös kaikesta muusta. Joulunpyhien aikaan aion laittaa jälleen kasaan korttilähetyksiä. Syksy on mennyt enemmän postcrossingin kuin käytettyjen korttien parissa, joten pitää koettaa tehdä parannus välillä ;-) Mieli jo vähän hinkuaakin korttien pariin.
Rauhallista joulua kaikille blogissani käyville. Tämän minikokoisen joulukranssin ostin Pikku Pietarin torikujalta, Elävästä kaupasta. Mielestäni se on tosi herttainen.

Kuoro järjestää harjoitusiltoina omia arpajaisia, joilla keräämme rahaa yhteisiin matkoihin. Viimeksi voitin kaksi patalappua. Se oli melko yllättävää, koska en ollut edes ostanut itse arpaa ;-) Mutta en valita, en varmasti! Varsinkin värikkäämpi on tosi kiva.

Sain myös possupatalapun Annikalta. Kiitos :)
Ihan vain näytille teillekin, mitä kaikkea pientä kivaa on olemassa :)

Pikku seimiä, tilkkukuusi, takana korissa tyylikäs puurasia.

Enkeli-kirjanmerkki, sormustimia (Kiina tai Japani? Aasiasta ainakin) ja japanilaisia hedelmämuotteja. Virkatussa pussissa on saippua.
Olette saaneet katsella / joutuneet katselemaan postikortteja päivä toisensa jälkeen. Se johtuu siitä, että olen ollut kipeänä, postaukset ovat ajastuksia enkä ole jaksanut kirjoittaa muusta. Toisaalta paljoa esiteltävää ei ole ollutkaan. Olen viimeisen parin kuukauden aikana tehnyt hirmu määrän kortteja, mutta useimmiten porukalla, eikä niitä ole tullut kuvatuksi. Kirpputoreillakaan en ole kiertänyt erityisen paljon ja roskikset eivät ole jostain syystä kiinnostaneet ollenkaan. Tajusin, että kohta minun täytyy mennä kauppaan (!) hakemaan joitain asioita, jotka viime talvena sain roskiksesta. Se tuntuu tuhlaukselta: tiedän, että ko. asioita menee roskina hukkaan koko ajan!
Alla on kuitenkin sunnuntaisen kirpputorikierroksen löytöjä. Olin edelleen kipeänä, mutta en jaksanut olla kotona, vaan läksin jumalanpalvelukseen ja sitten toiseenkin. Välissä kävin kirpparilla, jonka sattumoisin bongasin päiväkodista. Sieltä ostin kakunpuolikkaan. Sitten kävin Tavarameressä ja Löytökirppiksellä (mikä olikin aika rupeama!). Löysin useita korttipaketteja (eurolla tai alle), koira-muistilehtiön, värjättyä kangasta (euron, en raaskinut ottaa niitä isompia paloja), Valitut Palat ja vähän kukkia askarteluun. Ostin myös matonkuteesta virkattuja patalappuja (euron) ja ristipistotyön (2,5 e)! Enkelille minulla on varmasti sopivat kehys. Annan taulun lahjaksi tai kehyksissä edelleen arpavoitoksi.


Löysin Suonenjoelta peräti kolme kirpparia. Ostin palapelipallon joululahjaksi ja leppäkerttumagneetin ihan muuten vain, koska se oli niin halpa (20 snt). Langat eivät olleet lainkaan halpoja, mutta tuota vanhaa, täplikästä 7 veljestä -lankaa ostan aina, kun sitä vastaan tulee! Tykkään siiitä nimittäin tosi paljon.

Langat pääsivät toiseenkin kuvaan. Pingviinikassi on myös Suonenjoelta ja loput tavarat taitavat olla Tavaramerestä. Pala boordia, helmiä (koru), pingviinilelu, posliinipurkki (äidille) ja kaksi naulakkoa. Niistä kerron lisää toisen blogin puolella tänään tai huomenna. Lankoja lukuun ottamatta tavarat olivat taas hyvin halpoja.
Helsingin ja Tukholman reissuni oli tosi kiva! Tuntuu hyvältä muistella sitä :) Nautin hienosta syyssäästä ja siitä, että sain nähdä uusia paikkoja. Helsingissä hankkiuduin Variston Sinelliin, jonka arvasin hienoksi paikaksi. Monta kertaa olen halunnut mennä sinne, mutta aina aikaa on tuntunut olevan liian vähän. Paikka oli iiihana! Vietin Sinellissä varmaan pari tuntia. Siellä oli juuri helmipäivät ja näkyipä olevan leimailukurssikin. Olin bongaavinani blogimaailmasta tuttuja kasvoja. Ostin itselleni ja välitin kavereille kasan stansseja, joita ei tunnnu millään saavan Kuopioon. Sitten sainkin ostoshokin, vaikka miten vakuuttelin itselleni, että saan pian suuren osan käytetystä rahasta takaisin.
Olin kukkaisella tuulella: valitsin useamman kukkastanssin. Tukholmassa osuin sattumalta Emmauksen kirpputorille, josta löytyi kirja Spara minnen.

Tosi kauniin koristekamman löysin 50 sentillä kirpputori Valtterista! Ostin myös kasan helmikoruja purettavaksi. Valtteriin en löytänyt ihan helposti (äsken tässä löytämäni nettisivu sisältää kartankin!). Katsoin sunnuntai-aamuna raitiovaunukartasta, että se ratikka, 3, jossa istuin, veisi minut osoitteen perusteella ihan lähelle kirpputoria (nyt t ässä löytämäni nettisivu sisältää kartankin). Jäin kyydistä sopivaksi arvioimallani pysäkillä ja sitten teinkin pitkän, mielenkiintoisen kävelylenkin ;-) Kävelin Aleksis Kiven katua ja vastaan tuli lähinnä miespuolista ihmisväestöä. Tuli vähän hämmentynyt olo. Sitten huomasin, että vastaan tuli peräkkäin myös monta seksipaikkaa. Jaaha, tämmönen katu... olipahan mielenkiintoista tämäkin, naureskelin itsekseni.
Tukholmassa menin Korttigallerian Maijun ohjeiden mukaan Panduro Hobbyyn, josta ostin mm. yllä olevat leimasimet. Etsin nimenomaan miehille sopivia leimasimia. Ostin myös muutaman skräppipaperin (3-4 vaan), joita en kertakaikkiaan voinut vastustaa :)
Eikä ilman korttilöytöjäkään selvitty, mutta niistä kuvia myöhemmin. Tukholman Emmauksessa käytin viimeiset Ruotsin kolikkoni kortteihin, joita sai n. 10 sentillä. Sain ostettua 15. Slussenin siltojen alla puolestaan oli paperikauppa, jossa oli loppuunmyynti. Sielläkin oli n. 10 sentin kortteja. Tarjolla olisi ollut mm. runsaasti ruotsalaisia Jenny Nyströmin ja Erik Forsmanin kortteja, mutta paljoa en sieltä hankkinut: tällä kertaa sellaista vain mikä miellytti omaa silmää.
Vanhasta kaupungista löysin ihanan tilpehöörikaupan, jossa myytiin mm. Lennart Heljen kortteja (hinta n. 20 senttiä). Ostin neljä kauneinta ihan itselleni; sen enempää en raaskinut. Kauppa olisi ollut täpötäynnä kaikenlaista lähinnä lapsuuteen liittyvää keräilytavaraa: leluja, keräilyhahmoja jne.
Ai niin: nämä meinasivat unohtua!

Satuin Tukholmassa torille, jonka eräässä kojussa oli saavillinen neulottuja sorminukkeja (1,5 e / kpl)! Ostin pingviinejä ja lehmän.

Eräänä päivänä vastaani tuli tällainen jakkara, joka oli asetettu roskakatokseen vapaasti otettavaksi. Olen herätellyt haavetta, että kokeilisin joskus mosaiikkia, ja tämä pöytä oli ihan pakko ottaa! Kun se on sininenkin. Maalaan ruskeat osat itse sinisiksi. Ehkä käytän tätä kukkapöytänä ja heitän tieltä roskiin sen vanhan pinnatuolin, jolla ei enää kestä istumista.
Jakkaran päällä on muuten kuumaliimapistooli. Anttilasta sai sellaisen kolmella eurolla, joten ostin lopulta.

Hiltzu lähetti jälleen paketillisen monenlaista kivaa :) Uusia sorminukkeja (neulottu on suosikkini!), postimerkkejä (kiitos, kiitos!) ja kortteja. Koala on huippu! Iiiiso kiitos!

Farkkukissan kanssa kuvassa riemastuttavat (mutta auts, tuskalliset), pilkulliset sandaalit ja euron kaupasta ostettuja nauhoja. Sininen koira on lahja, jonka sain eräältä kuorolaiselta. Tällaisia leluja myytiin yleisesti ja satuin mainitsemaan, että ihastun aina kaikkeen siniseen! Niin myös tuohon koiraan. Huomaatteko muuten: siinäkin on pilkkuja!

Kun jalustaa puristaa, koira vääntyy eri asentoihin :)

Helmimansikan ostin tavaratalon askarteluosastolta. Päätin, että minun on saatava jotain, josta tulee iloiselle mielelle. Heti, kun näin mansikan, tiesin, että tässä sen nyt on :)
Kerrankin minua olisi huvittanut istua kotona ja askarrella, mutta oli pakko tulla selvittämään muutamia asioita nettiin. Elämään on ilmestynyt kaksi yllätysreissua! Niistä toisessa blogissa myöhemmin. Nyt vain pikaisesti pari kuvaa.
Lakkasin paperisuikaleista tehtyjä helmiä tällä systeemillä. Helmet on ripustettu ompelulankaan.

Farkkukissa (tosi kiva minusta, jo vanhempi löytö) ja bakteeripelikortit torikirppikseltä :)

Sisustamisen tapaista... Siirsin sähköpianon keittiön pöydälle ja sain pöytätilaa askarteluun. Tietokone vie tilan työpöydällä. Valkoinen paperikassi auringonkukkineen on löytö paperinkeräyslaatikosta ja sinikirjava kukkakassi on kirpputorilta 50 sentillä. Se on aivan ihana ja ostettu vain siksi, että se on sininen! :)

Kuoron matka on ohi, joten yht'äkkiä minulla ei ole niin hirveästi pakollista tekemistä. Huomaan ihmetteleväni, mihin ryhtyä aamuisin. Kotiin en halua jäädä! Roskiksia en ole penkonut kesäkuumalla ahkerasti; muut asiat kiinnostavat enemmän. Tuntuu, että on pakko mennä jonnekin, joten menen kirpputorille. Niistäkin vain tuntuu olevan melkein puutetta näin kesäaikaan, koska useampi on kiinni.
Viime sunnuntaina oli kesän kolmas ja viimeinen torin suurkirppis. Koska mustikkareissuni peruuntui, vietin päivän siellä. Ostin 50 sentillä lääkefirman pelikortit, joihin oli kuvattu bakteereita. Ihastuin kortteihin heti! Tosin useilla bakteereilla oli silmät ja torahampaat, joten ne eivät ehkä olleet aivan todenmukaisia... Eräältä rouvalta ostin muovikassillisen askartelutarvikkeita viitosella. Kassista löytyi mm. paljon helmiä ja Tilda-nauhaa. Ostin myös senegalissa tehdyt housut (hieno kangas!) ja parikymmentä postikorttia ja ... ja ... en muista!
Lienevätkö tavarani olleet tärkeitä kuin sillä rouvalla, jonka kuulin edellisellä torikirppiksellä kertovan ystävälleen löydöistään :) Satuin kuulemaan, kun hän tuskaili, ettei muista, missä oli se pöytä, jossa hän aamulla tinki hintaa 15 euroa. Sitten hän nauroi ja totesi, ettei muista kyllä sitäkään, mikä se tinginnän kohteena ollut tavara oli! :D
Tänään kävin Spr:n Kontin Aarrerallissa. Kaikki vaatteet ja asusteet sai viitosella per kassi. Ostin äidille joitain vaatteita ja lopun kassista täytin lasten vaatteilla ja kaikella kauniilla. Hinta kun kuitenkin olisi ollut sen viitosen.
Haluaisin esitellä teille yhtä sun toista, mutta se ei onnistu vähään aikaan. Kameran akku nimittäin päätti rikkoutua ja uusi on tilattava maahantuojalta. Tai eihän se mitään päättänyt: itse tiputin sen ja laturin lattialle!
Minulle tulee korttipostia joka päivä: kyllä postcrossing on hirmuisen mukavaa :))) Itselläkin on koko ajan kortteja postitettavana. Eilen sain mm. kaksi - siis kaksi - pingviinikorttia eri maista! Omissa lähetyksissäni on alkanut olla mukana enenevässä määrin kulkemattomia kortteja. Se johtuu siitä, että olen imenyt kuiviin Kuopion käytettyjen korttien varastot
Kirpputoreilla sen sijaan on ollut yllättävän usein tarjolla kulkemattomia kortteja. Täytyy odotella kärsivällisesti, kunnes Vakka jälleen kuukauden kuluttua aukeaa! ![]()
Berliinin matkalla elin pihisti, enkä juuri ostellut matkamuistoja. Kortteja päätin sen sijaan hankkia. Itselleni ostin vain kolme korttia: yhden leppäkerttukortin, yhden merenrantakiviä esittävän kortin ja yhden kuuluisan kuvan, jossa itäsaksalainen sotilas hyppää piikkilankaesteen yli lännen puolelle muurin rakentamisen aikoihin. Keräilykavereille ostin kortteja enemmän (halpahyllyistä silti yleensä). Sain ainutlaatuisen tilaisuuden toteuttaa pari toivetta mm. Nukkumatin ja Knut-jääkarhun suhteen :-) Ilmaisia mainoskortteja keräsin ison kasan!

Ostin nämä itselleni, sammakkoa lukuun ottamatta, torin suurkirppikseltä. Toukka on ihana ![]()
Edit. Täällä sitä taas ollaan, toista kertaa tänään. Tavarat on pakattu huomenna alkavaa reissua varten ja ajatukset ovat nyt siinä niin kiinni, etten osaa tehdä enää mitään :-) Niinpä kävin kaupungilla.

Sekä Tiimarissa että Kuopion pääpostissa on -70 % aletavaroita. Ostin Tiimarista kuvan aasialaistyylisiä kissakortteja, joihin olen totaalisesti ihastunut (5-35 snt). Yhdet kappaleet minulle ja loput vaihtoon. Postista löysin hämmästyksekseni Kaj Stenwallin kahta ankkakorttia hintaan 35 snt! Niistä en välitä itse, mutta postcrossingissa niitä toivotaan tosi paljon. Ostin siis viisi kappaletta molempia!
En ole tainnut kertoa, että Kuopiossa on nyt peräti kolme itsepalvelukirppistä: vanha tuttu Citypörssi ja vuoden alkupuolella aloittaneet Löytökirppis sekä Tavarameri. Saa nähdä, pysyvätkö kaikki pystyssä (toivottavasti).
Citypörssi tuntuu näistä mukavimmalta -mutta se voi johtua siitäkin, että se on tutuin. Löytökirppis on pienin ja Tavarameri vastaavasti suurin. Tavaramerestä puuttuu kokonaan kirpputorin intiimi, miellyttävä tunnelma: siellä on kuin tavaratalossa.
Kirppiksien tavaravalikoimaa en osaa arvioida. Tavarameressä on myös huonekaluja ja Löytökirppiksellä ehkä suhteessa eniten vanhoja tai keräilytavaroita. Lisäksi Löytökirppiksellä saa kunnot kahvit makeine sivutuotteineen ;-)
Ai niin, onhan Kuopiossa vielä Pyöron Kirppis Petosella. Muistaakseni sielläkin on vuokrapaikkoja. Vuosiin en ole itse käynyt katsomassa.
- Citypörssi, Maljalahdenkatu 31 (http://www.cityporssi.fi/). Kaupungintalon takana, vain yksi kortteli torilta kohti linja-auto- ja raitatieasemia.
- Löytökirppis, Maaherrankatu. Kävele torilta Kirjastokatua pitkin kohti itään, kohti satamaa. Kadun katkaisee muutaman korttelin päässä kirjasto; pujahda sen aulan läpi toiselle puolelle rakennusta. Edessäsi on Maaherrankatu ja kun käännät katsettasi hieman vasemmalle, näet Löytökirppiksen kadun toisella puolella, pizzerian ja apteekin luona.
-Tavarameri, Vuorikatu 19 (http://www.tavarameri.fi). Kävele torilta Kirjastokatua pitkin itään, kohti satamaa, kunnes tulet Vuorikadulle. Käänny oikealle ja olet perillä.
- Pyörön Kirppis (?), Alakatu 3 (Petosella)

Viime sunnuntai-iltana minä päätin, että huomenna en tee mitään! Kuinka kävikään: istuin maanantaina aamupäivästä pitkälle iltaan kirkolla suunnittelemassa kuoron Berliinin matkaa. Illalla kotiin tultuani päätin, että no, 'en tee mitään' sitten tiistaina. Yritin laiskotella seuraavana aamuna sängyssä, mutta en minä semmoista osaa. Rupesin siivoamaan ja iltapäivällä läksin taas kirkolle, tällä kertaa leikkelemään korttipohjia ja sivuja käsintehtyihin kirjoihin.
Tänä aamuna en päättänyt mitään. Lastasin vain kuorokansion ja pari Berliinistä kertovaa kirjaa reppuun ja läksin kaupungille. Jos vaikka menisin puistoon nauttimaan ulkoilmasta ja samalla ahkeroisin matkan parissa.
Mitä tein? Vastaani käveli laiskamato ja lopultakin 'en tehnyt mitään'! Sen sijaan kiersin kirpputoreja ja keräsin 20-50 sentin hintaisia helmiä äidille. Hän on innostunut äskettäin helmitöistä ja saa löytöni. Kuvan helmet on kerätty itsepalvelukirppisten eri pöydltä ja ne maksoivat yhteensä vain 2,20 euroa.

Kuvassa on useamman roskiskierroksen tavaraa. Siinä on mm. tyhjiä kirjekuoria ja papareita sekä aikakauslehtiä luettavaksi. Oikeassa laidassa on hyvin ihmeellinen kasa.
(jätä lukematta, jos uskonnollisuus ärsyttää sinua. Tämä on sellainen tarina)
Olen tehnyt kevään aikana paljon cd-kortteja, joita en ole vielä kuvannut enkä vienyt myytäväksikään minnekään. Useimmista korteista puuttuvat kuoret. Eräänä päivänä pohdiskelin, että seuraavaksi täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta väsäämään neliön muotoisia kuoria. Useimmista tulisi valkeita, sillä jostain syystä sopivan värisiä papereita ei juurikaan ollut. Asiaa miettiessäni esitin automaattisesti, ja sen kummemmin miettimättä, pyynnön papereista myös Taivaan Isälle, sillä rahaa en voisi asiaan käyttää. Värilliset kuoret kun olisivat niin paljon hienompia...
Kun seuraavan kerran läksin roskiskierrokselle, törmäsin paperinkeräyslaatikkoon, johon joku oli heittänyt vissiin koko askarteluvarastonsa. Mykistyneenä keräsin reppuuni ainakin kahden riisin verran puhdasta paperia ja vähän kartonkejakin. Pääosin laatikossa oli eri sävyisiä ja -paksuisia valkeita papereita, mutta joukossa oli myös pari-kolmesataa arkkia värillisiä papereita. Kotona laskin, että värillisissä papereissa oli ainakin 15 eri väriä!
Vasta muutamia päiviä myöhemmin tajusin, että näistä papereistahan voin tehdä värilliset kuoret kaikkiin cd-kortteihin, joita minulla oli työn alla ja isoon, isoon liutaan tuleviakin!
Se löytö oli tilaustyö, joten kunnia Hänelle, jolle kunnia kuuluu. Kiitos.

Kaksi sorminukkea Hiltzulta (kiitos!) ja virkattu hiirinukke Tampereen Lähetysjuhlilta.

Kirjavalla kankaalla, jonka myös ostin Lähetysjuhlien lähetystorilta, ovat Tampereen löytöni. Ihana kalapatalappu oli erään seurakunnan myyntikojulla: juuri minun näköiseni. Puinen, hieno, lasinalusta on myös lähetystorilta. Mansetit ovat kirpputorilta. Ehdin käydä kahdella kirpputorilla ja tavaraa olisi ollut paljonkin, jos vain olisi ollut varaa ostaa. .. niin, eri asia sitten, olisiko kaikki ollut tarpeellista. Kortteja myytiin monessa paikassa, mutta käytettyjä harvoin. Käytin kuitenkin rahani hyödyllisesti: ostin kahdet housut. Isoja kokoja saa aina etsiä.
Mikki Hiiri -paperikassi askarteluun ja hyväkuntoinen taulu. Taulu ei ole minun tyyliäni, mutta en raaskinut jättää sitä roskikseenkaan! Vien sen aikanaan kierrätyskeskukseen tms.

Tämä jää omalle seinälleni: kirahvit-batiikkityö. Aivan ihana!

Mutta ihan ensiksi: kiitos tällä ja viime viikolla tulleista posteista: askartelutarvikkeista ja korteista! :-) Kiitän myöhemmin henkiökohtaisesti.
Menin torille aamusta ja se oli tupaten täynnä ihmisiä. Toissapäiväinen ampumistapaus ei näkynyt, mutta olisi se kyllä voitu jotenkin huomioida.. ehkä huomioitiinkin, en ollut paikalla alusta asti. Poliisien piirtämät merkit maassa olivat näkyvissä ja ihmiset puhuivat paljon asiasta.

Sokkona otettu kuva, joten siksi vino horisontti. Takana oleva rakennus on kaupungintalo. Kuvan vasemmassa laidassa horisontissa näkyy Puijon torni.
Ensin minusta tuntui, ettei minua kiinnostakaan tavara tänään. En edes tuntunut löytävän mitään tarpeellista ja turhaan en halunnut rahojani käyttää. Mutta eihän se niin mennyt. Torilla oli vähintään satoja myyjiä, joten ostettavaa löytyi kyllä lopulta.

Kuvassa batiikkitaulu (1 e), kaksi rasiaa helmiä (20 snt), boordia (50 snt), kaksi kukallista kangaspalaa (50 snt) ja lankaa (50 snt). Alla oleva vihreä kangas on Marimekkoa ja sitä oli noin 1,5 m pituinen pala. Hinta oli 50 senttiä! Kangas päätyy lähetystyön hyväksi johonkin, jos ei minun, niin jonkun toisen tekemänä.

Sitten vielä kymmeniä erilaisia lautasliinoja (1 e) ja pieni kangaspussi, jossa oli mm. kravatteja (50 snt). Tapasin muuten torilla tuttavan, joka kertoi, että hänellä on minulle pussillinen kravatteja, joten näitä alkaa olla hyvä kokoelma! Pitäisi kohta käydä ne lävitse ja katsoa, saako väreistä yhdessä mitään aikaiseksi. En ole enää vakuttunut hameen tekemisestä, mutta mielessä on jotain muuta.
Ostin vielä jonkin verran kulkemattomia kortteja kahdeltakin myyjältä sekä postimerkkipussukoita ja löysin lopuksi kaksi synttärilahjaa kesää varten. Niitä en nyt esittele tässä, vaan saavat olla yllätyksiä. Ja ai niin, olihan vielä se yksi Avotakan nätti sisustuskirja (1 e). Mukava päivä kaiken kaikkiaan. Nyt tekee vaan mieli kotiin ja löytäjä ihastelemaan. Ehkä kaivan nyt solmionikin esiin.
Huomenna on Kuopiossa torikirppis! Jos on hyvä sää, tori on täynnä myyjiä. Vein tänään keräämiäni pulloja ja tölkkejä palautukseen ja sain 15 euroa, joten ainakin sen verran on nyt lupa käyttää rahaa.

Kevään tulo on vähentänyt kiinnostusta roskapönttöihin. Tänään halusin olla ulkona ja siinä sivussa vilkaisin roskiksiakin. Löysin ihanan vadelmapurkin (näkyy kuvassa) ja upeita kullanvärisiä ja kuviollisia tapetinpaloja! Kerrankin joku rohkea ihminen tapetoi jollain muulla kuin tavallisella vaalealla!
Näillä ainakin päällystetään kenkälaatikoita.
PS. Laitoin pelikorttikuoret eilen postilaatikkoon, mutta saattaa olla, etteivät ne ehtineet tyhjennykseen. Jos näin on, ne lähtevät eteenpäin vasta huomenillalla.
Lähikirjastomme loppumyynti oli viime viikolla ja pidin huolen, että olin oven takana jo ennen alkamisaikaa. Pikku kirjasto koko alakerta oli täynnä poistokirjoja ja ostinkin sitten 11 kappaletta! Se oli yksi enemmän kuin "oli lupa", joten kahden euron verran tuli rikottua omaa päätöstä rahankäytön rajasta.

Hullu olisin ollut, jos en olisi ostanut. Nämä kuuluvat nimittäin luokkaan "tarpeellisia, upeita, ostetaan heti, kun tulevat halvalla vastaan!"

Tilkkutyökirja on hieno. Berliinioppaan toivoin löytäväni kesän reissua varten - ja löysin! Suklaakirjaa en voinut vastustaa... ei olisi pitänyt tulla kirjamyyntiin nälkäisenä!

Kaksi runokirjaa. Risto Rasasta tykkään. Maaria Leinosen luontokirja on kaunis ja senkin tiesin hyväksi, kun olen sitä kirjakaupassa selaillut.
Voi, ette usko, miten monta haluttavaa kirjaa oli jätettävä hyllyyn toisille! Useita hyviä luontokirjojakin olisi vielä ollut tarjolla.
On pakko yhä pohtia edellistä kirjoitusta. Olen miettinyt, kuinka kauan roskisten tonkimiseni jatkuu. Todennäköisesti se lakkaa viimeistään siihen, kun/jos alan saada palkkaa. Ei se nimittäin NIIN hauskaa ole, etten mieluummin ostaisi tavaroita kaupasta. Näin käynee siitäkin huolimatta, että pidän roskisten tonkimista myös ympäristön kannalta hyvänä asiana.
Työssäolo estää "harrastusta" myös siinä mielessä, että hienojen löytöjen tekeminen vaatii paljon vaivaa ja aikaa. Löydöt, joita olen esitellyt blogissani, ovat vaatineet parin-kolmen tunnin kiertämisen ja monen, monen roskiksen tutkimisen. Yleensä, jos lähden asiakseni kiertämään, teen parin tunnin lenkin.

Tässä eräs hauska löytö, jonka muistaakseni tein roskiksesta. Tuoli ja pöllö eivät kuulu yhteen: näyttävätpähän vain mukavilta noin :D
Valitse roskisdyykkaus! Se tarjoaa mahdollisuuden saada runsaasti liikuntaa raittiissa ulkoilmassa ja hävittää elämästäsi ne hetket, jolloin et tiedä, mitä tekisit ja aika tuntuu kuluvan hitaasti. Aina voi lähteä dyykkaamaan. Roskisdyykkauksella aistit karaistuvat ja opit paljon uutta monista ihmisistä ja etenkin heidän kehonkielestään. Sosiaalista roskisdyykkaus ei silti ole: päinvastoin dyykkaajan saattaa olla kohteliasta olla tunnistamatta tuttujaan silloin, kun tulee yllätetyksi roskapöntöltä.
Roskiksia penkoessa oppii muutakin kuin vain asioita ihmisistä. Talvesta on yllättäen hyötyä: roskisten haju vähenee heti! Pahimmalta haisevat vaipat, eikä kissanhiekka jää niistä kovin kauas jälkeen. Jos tyytyy penkomaan paperinkeräyslaatikoita ja kierrätyspisteitä, ei hajuista ole suurta haittaa.
Kaupungeissa dyykkaus on helppoa, jos on aikaa kiertää ja etsiä lukottomia katoksia. Maaseudulla dyykkausmahdollisuudet ovat huonot, sillä isompia taloryppäitä on vähän (omakotitalojen pihoihin ei sentään voi mennä). Vähäisen kokemukseni perusteella minusta tuntuu myös, että maaseudulla käyttökelpoisia tavaroita heitetään roskiin vähemmän.
Isojen talojen roskakatokset ovat yleensä tavaramäärän kannalta parhaita, sillä roskaakin tulee paljon. Esimerkiksi kaupungin vuokra-asuntojen ja opiskelija-asuntoloiden roskiksilta löytää paljon tavaraa: molemmissa on paljon muuttoja. Opiskelijat myös suhtautuvat kierrätykseen myönteisesti. Useimmiten katoksiin jopa jätetään tavaraa siinä tarkoituksessa, että joku ottaisi joutavat mukaansa. Ulkomaalaiset opiskelijat saattavat kotimaahan palatessaan joutua jättämään Suomeen lähes koko irtaimistonsa ja suovat sen yleensä mielellään tarvitsijoille.
Jos osaa korjata elektroniikkaa, voi roskistavaroilla tienata. Tiedän sitäkin tehtävän ja minusta asia on ok, sillä roskiin jätetty tavara on jättäjälle arvotonta. Itseäni kiinnostaa ensi sijassa paperinkeräyslaatikko, josta etsin käytettyjä postimerkkejä ja -kortteja sekä kaikenlaista, mitä voi käyttää askarteluun. Mutta usein pengon varsinaisen roskispuolenkin, sillä myös sieltä saattaa löytyä käyttökelpoista tavaraa.
Tavarat ovat roskapusseissa, mutta dyykkaaja oppii nopeasti, kuinka jokapäiväinen talousjäte ja esim. vaatesäkit tuntuvat käteen erilaisilta. Isoissa jätesäkeissä on usein suursiivouksen tuotos. Mutta käsineet mukaan: vaatteet ja vauvan vaipat ovat pussin päältä tunnustellen aika samantuntuisia... Monet käyttökelpoiset tavarat, esim. juuri vaatteet, on usein onneksi pakattu eri pusseihin kuin likainen ja haiseva talousjäte. Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, roskiksesta löytyvät vaatteet ovat useimmiten pestyjä ja hyväntuoksuisia, ilmeisesti suoraan kaapista otettuja!
Kirjastojen pisteistä voi löytää askarteluun kirjojen sivuja ja kansia. Isojen firmojen ja laitosten roskista löytää tavallisia, käytettyjä postimerkkejä. Ompelimon roskista löytyy pientä kangassilppua askartelijalle. Kirjapainojen ym. roskista löytyy paperi- ja kartonkijämiä (tosin sitä voi saada sisältäkin, joten käy kysymässä). Atk-liikkeet puolestaan heittävät pois tarpeettomia cd-levyjä.
Ja sitten vielä vähän aiemminkin sanottua. Kun aloitin roskisten penkomisen, otin selvää, ettei se ole laitonta. Muuten olisin jättänyt homman heti alkuunsa. Neuvon silti olemaan ystävällinen ja ehdottoman kohtelias ihmisille, jotka tulevat kysymään, mitä teet. Jos minua itseäni kehotetaan lähtemään roskikselta, lähden. Koetan kuitenkin saada aikaan keskustelua ja kertoa, mitä teen ja miksi. Laillisuudestakin kerron. Jos haluat välttyä ihmisten tapaamiselta, kierrä yöllä (itsestäni se kyllä tuntuu salamyhkäisemmältä kuin päivällä kiertäminen). Ihmisten huolen ymmärrän hyvin: tv:ssa taisi olla ihan äskettäin taas ohjelma yleistyvistä henkilötietovarkauksista. Ja lopuksi vielä yksi vinkki: älä sotke paikkoja roskiksia penkoessasi! Jos mahdollista, älä myöskään revi roskapusseja rikki!

Minä kävin pitkän tauon jälkeen roskiksella, jonka nimesin Kuopion sotkuisimmaksi :D (parilla viime kerralla olen osunut paikalle juuri, kun laatikot on tyhjennetty). Roskis on erään oppilaitoksen asuntolan ja sotku oli jälleen samanlainen (jäteauton käynnistä oli todennäköisesti aikaa). Otin mukaani yhdet revenneet farkut tilkkutöihin ja farkkuihin kuuluvan bling-bling -vyön. Myös taustan ruusuleninki on samalta roskikselta. Sekin on rikki, mutta kangas sopii hienosti yoyo-laitteeseen, joka äidilläni on. Hanskat ja kukat ovat toisilta roskiksilta ja samoin puinen, erikoinen vyö kuvan etualalla. Se on upea löytö: laatoille ja helmille löytyy takuulla käyttöä!
Aivan oikein: postikortteja ja -merkkejä! Sain täysin ansaitsemattoman yllätyspaketin Annikalta. Nöyrä kiitos sinulle: ilahdutit kovasti. Kaikelle on käyttöä, sillä jos en itse pidä jotain, annan sen Vakkaan :-) Siellä korteista ja merkeistä on hyötyä.



Kiitos myös näistä
(huom: kirjekuoren päällä uusimmat postimerkit!). Patalaput ovat kuulemma kaikki käsityönä tehtyjä. Ruskeavalkoista kirjovirkattua en raaski liata, joten se saa kunnian olla koriste! Muitakin pitää ainakin ihailla kunnolla ennen kuin niitä käyttää.


Sorminukkekokoelmanikin karttui!
Jos joskus käytte Liperin kirkonkylässä Pohjois-Karjalassa, poiketkaa Kahvila-Konditoria Moccaan. Se on viehättävä, pieni paikka, joka ei sitten kuitenkaan ole pieni, vaan pöytätilaa on seurueellekin. Leivonnaiset ovat herrrkullisia ja joka puolella myymälää on esillä vanhoja kahvipannuja, kuppeja, purkkeja sekä erilaisia patalappuja ja muitakin esineitä!


Arabian kuppeja ja lautasia. Mitä malleja sinun kotonasi oli?
Minä ilahduin, kun löysin alla näkyvän kupin (keskimmäinen malli). Löysin nimittäin kerran roskiksesta sinisen kupin, jossa ei ollut mitään merkintöjä. Minusta kuitenkin tuntui, että se voisi olla haluttua Arabiaa. Otin kupin uteliaisuuttani talteen.

MItähän kupillani nyt tekisin :D En taida tuntea ketään kuppien keräilijää, enkä halua itse laajentaa keräilyäni. Aika nätti se kuppi kyllä on...
Purkki kuvassa on menossa ystävälleni: hän tykkää kukkapurkeista.
Keitä he ovat?
No nalle ja söötti pöllö Hiltzulta :-) Kiitos! Sorminukkekokoelmani karttuu hyvää vauhtia!
Hiltzu lähetti myös kortteja, kiitos niistäkin:
Nalle kitaran kanssa herttainen. Tekijänä on Jaana Renvall.
Tänään lähtivät postiin batiikkitilkut, muistokalenteri sekä muumikalenteri!
Roskalaatikoilla tuntuu joskus olevan teema: perättäisissä laatikoissa voi esim. olla vaatesäkkejä. Joulun jälkeen roskiksissa oli monta kylpytakkia :D Vuodenvaihteessa ja tammikuussa niistä löytyi vuodevaatteita. Yhdet siniset pussilakanat otin äskettäin itselleni, koska kaikki omistamani ovat jo vaihtokuntoisia (nekin sain käytettyinä kavereilta). Ja löytämäni ovat tosi kauniit, kukalliset!
Viikonloppuna roskiksissa olisi ollut mm. iso kasa jalkapallo- ja jääkiekkokortteja - ja peräti kolme vielä käyttökelpoista paistinpannua! Otsikon kirahvi viittaa jättimäiseen, puusta tehtyyn kirahviin, joka tuli vastaan jokin aika sitten. Se mahtui roskikseen juuri ja juuri pitkittäin! Kunpa se olisi ollut ehyt - ja mahtunut yksiööni ![]()
Tässä kuvassa on korttilöytöjä (pieni kansiollinen!) ja enkeleitä, jotka otin malliksi. Ne on tehty kirjan sivuista taittelemalla. Jospa ensi jouluna kierrätyskoristeita? On kuvassa cd-levykin (askarteluun), kasa kangastilkkuja ja Aarikan keltainen purkki. Sen otin, koska se on niin kivan näköinen :-)
Tänään pysähdyin vain parilla roskiksella. Mutta vastaan tuli se, mitä olen jonkin aikaa toivonut: varrellinen rikkapelti ja harja!!
Ihan ensimmäiseksi: laitan kalenterit ym. lupaamaani postituskuntoon nyt viikonloppuna.
Ja toiseksi: ei kellään olisi Heli Laaksosen Kiakaus-kalenteria vuodelta 2008? Minulla oli tarjolla yksi, mutta toisellekin löytyisi ottaja. Sari kertoi kommentissa, että haluaisi sellaisen.
Olen iloinen, että näinkin moni sanoi mielipiteensä roskisten penkomisesta, vaikka negatiivisia tulikin vain yksi. Edelleen saa kommentoida. Kirsin kommentti tämän postauksen lopussa oli erittäin tarpeellinen ja muistutti mieleeni asian, jota en itse muistanut ollenkaan: roskiksen penkoja VOI joskus harvoin olla rikollisilla teillä ja etsiä henkilötietoja ym. Onhan näitä juttuja identiteettivarkauksista ollut ja enenevässä määrin. Itseäni eivät ihmisten tiedot kiinnosta. Ihmeen positiivisesti ihmiset ovat kuitenkin minuun roskiksilla suhtautuneet. Kerron, mitä teen ja selitän etsiväni ensisijaisesti askartelutavaraa ja käytettyjä postikortteja ja -merkkejä ja toissijaisesti tavaraa, jolla on minulle käyttöä. Teen kierrokseni yleensä valoisaan aikaan. Pitäydyn kerrostalojen ja firmojen ym. roskakatoksissa: suuret pihat eivät tunnu yksityisiltä. Otin myös heti alussa selvää, ettei roskisten penkominen ole laissa kiellettyä. Monissa roskakatoksissa on jo paikka, johon saa jättää tavaroita toisille. Sellainen olisi hyvä olla kaikkialla ja tässä ajattelen nyt ensisijaisesti ympäristöä.
Kuluneella viikolla olen muuten löytänyt kaupungin sekaisimman roskakatoksen ja toisaalta siisteimmän paperinkeräyslaatikon! :D Sekaisin oli sekaisin, koska se oli aivan liian pieni käyttöönsä nähden. Toisaalta sinne on pakko mennä toisenkin kerran, sillä siellä oli nurkassa paljon kiertämään tarkoitettua tavaraa. Siisteimmässä paperinkeräyslaatikossa puolestaan lehdet oli laitettu - kuvitelkaa - pinoihin. Siis pinoihin! Miten ihmeessä suuressa kerrostalossa on saatu kaikki asukkaat laittamaan lehtensä pinoihin??? Sitä laatikkoa en penkonut: en minä sotkemaan rupea!
Vielä yksi tarina roskiskokemuksista. Koska tiedän harrastuksen olevan vähän epäluotettavan tuntuinen, olen varautunut kaikkeen. Tiedän olevan mahdollista, että joku joskus alkaa tiuskia, heittää minut ulos roskakatoksesta tai uhkailee poliisilla. Eräänä päivänä viime syksynä katokseen tuli siellä ollessani keski-ikäinen mies ja sulki oven nenäni edessä. En pelännyt, sillä mies ei vaikuttanut vaaralliselta. Vaihdoimme muutaman sanan ja sitten mies kysyi: "Lähtisitkö yläkertaan rak..aan?" Spontaani nauruni päätti tilanteen! Kotimatkalla naureskelin itsekseni, että kaikkeen luulin olevani varautunut, mutta tähän en! Onneksi tämä kokemus ei ollut inhottava (eikä kuulu niiden tarinoiden joukkoon, joita olen toisessa blogissani kertonut), vaan sille voin naureskella.
Lopuksi kuva paketista, jonka poikkeuksellisesti löysin kirpputorilta: postin kirjepapereita ja -kuoria sekä postimerkkejä. Joku kai vain halusi näistä eroon, sillä hinta oli 30 senttiä! Noilla merkeillä postitan monta kirjettä!
Huomisen vieraani ovat sairastuneet, joten päätin olla siivoamatta koko iltaa ja läksin käymään netissä. Ajattelin, että jatkan flickrin ja kuvaboxin opettelua. Mutta kyllä nyt meni vaikeaksi: osa kuvista näkyy ja osa ei!! ??? Ja nyt en saa otettua flickristä mitään ulos... (Kuvat lisätty)
Kerronpa sitten sanoilla, mitä olisi esiteltävänä. Eilen lähetyskauppa Vakkaan tuli jännittäviä uusia esineitä ja ostin kaksi halpaa, puista avaimenperää Papua-Uusi-Guinealta (ei näytä ihan oikein kirjoitetulta...). Upeita juttuja: puuhun on kaiverrettu lintuja. Kauppaan tuli myös puusta veistettyjä krokotiileja ja kirahveja sekä kiinalaisia viuhkoja. Oih, upeita nekin. Kuvasin ne, koska halusin ehdottomasti esitellä ne täälläkin!
Tänään postissa tuli ihana kortti ja japanilaisia karamelleja Mimikolta. Kiitos, kiitos! Tarjoan niitä vierailleni, kunhan he ovat toipuneet ja tulevat kyläilemään :-)
Oli minulla vielä kuvia tästä farkkukassistakin. Se on valmis ja olen siihen oikein tyytyväinen. Siitä tuli supersöpö... liiankin söpö minun makuuni, mutta enpähän minä sitä itse pidä kumminkaan. Annan sen myytäväksi lähetyskauppaan ja jos se ei siellä mene, päätyköön arpavoitoksi.
Keskiviikkoiltana läksin asiakseni kiertämään roskiksia kotini lähelle, sillä tiesin, että roska-auto ajaisi seuraavana päivänä. Heti toisella roskiksella tuli vastaan jättipotti. Työnsin käteni isoon jätesäkkiin, jossa näytti olevan vain seiniltä revittyjä tapetteja. Pohjalla käteni tapasi jotain erilaista: paperin ja pahvin paloja. Vedin käteni ylös ja siinä sitä oli: postimerkkileikettä! Joku oli heittänyt pois kauan keräilemänsä merkit. Ongin säkin pohjalta postimerkkejä kourallisen toisensa jälkeen ja olisin voinut tanssia innosta!
Iso kasa postikortteja oli revitty merkkien joukkoon, mutta onneksi merkit olivat niissäkin yleensä ehjiä. Kaikkiaan postimerkki- ja korttimassaa tuli puolikkaan muovikassillisen verran ja siitä valtaosa menee Vakkaan. Aivan uskomaton löytö!
Kun jätesäkkiä oli penkonut jonkin aikaa, alkoi käydä selväksi, että todennäköisesti merkkien omistaja oli kuollut ja roskiksessa oli näkyvissä se, mitä omaiset olivat heittäneet pois. Jäämistöjen tutkiminen ei aina tunnu täysin oikealta. Ajattelen kuitenkin, että se, mitä roskiksista löytyy, on ollut arvotonta (tai ainakin lähes arvotonta) omaisille. He ovat olleet valmiita hävittämään tavaran. Silloin luulisi, ettei haittaa, jos joku löytää hyödyttömälle tavaralle uutta käyttöä. Ainakin itse haluaisin ajatella näin, kun joku läheiseni kuolee: miksi ajattelisin, että vaikkapa minun mummoni tavaroihin ei saa koskea kukaan muu kuin minä! Parempi käytössä kuin kaatopaikalla luontoa kuormittamassa.
En myöskään koe tekeväni tavaroilla mitään eettisesti väärää: yleensä tilanne on jopa päinvastoinen. Ehkä olisi eri asia, jos yrittäisin rikastua löytämilläni tavaroilla. Näistä syistä ajattelen, ettei erilaisen tavaran etsiminen roskiksista ole väärin. Mitä mieltä te muut olette??? Saa esittää myös poikkeavia mielipiteitä, mutta nimimerkillä, kuten muutkin. Minä en suutu enkä loukkaannu vähästä! :-)
Hah: vitsi, vitsi! :-) Tilkkutyökurssillani on kyllä ihmisiä, jotka aloittavat melkein joka viikko uuden tilkkutyön, kun entinen on jo tullut valmiiksi, mutta minä pakerran muutamaa pikku juttua koko kauden... Onneksi kurssilla on näitä joutuisiakin ihmisiä: on ihana katsella toisten töitä!
Tässä on tilkkupeitto, jonka äidin kanssa löysin kirpputorilta Joensuusta. Se oli hyvin halpa ja ostimme sen itsellemme iloksi ja kannustukseksi. Siitä tulee eräänlainen "terapiapeitto", luulen.
Koska meillä on toistaiseksi aikaa olla toistemme kanssa ja tehdä, mitä haluamme, pengoimme läpi äidin kangasvarastot. En edes muistanut, että olimme jo vuosia sitten leikanneet kangaspaloja tilkkupeittoa varten. Ompelin illan tilkkutyökurssin "lintusia" (joista kuvia myöhemmin) ja sen jälkeen sanoin, että ompelukone on valmiina pöydällä ja minulla riittää energiaa, joten annapa ne palat ja surautetaan ne saman tien yhteen. Lopputulos oli tällainen:
Arvatkaapa vaan, olenko hyvillä mielin? :-)) Luulen, että minä olen aikoinani ollut vaikuttamassa kangasvalintaan: eivät värit muuten olisi niin minun mieleisiäni. Sininen kangas on kuulemma ostettu kaupasta ja hedelmäkankaan alkuperää kukaan ei enää muista. Nyt työ jää taas tauolle, kunnes keksimme, miten jatkaa. Peitto ei ole tällaisena tarpeeksi suuri, mutta ei meillä ole enempää kangastakaan.
Sain Kissapiiltä kortin (herttainen!) ja haamu-sorminuken. Koska kummitukset ovat pelottavia, kuvittelen, että se on lumiukko :D
Maarit oli tätä kirjoittaessani postitusvuorossa. Tarkoitan siis, että minä olin edennyt postituksissani häneen. Yllä ihania, sinisiä kangaspaloja, joita sain häneltä (yhden jo aikaisemmin) ja joita kokeilen ikkunaani. Ne ovat juuri minun värisiäni! Jos mikään paloista ei käy ikkunaan, paloja tulee johonkin tilkkutyöhön ja ehkä kirjan kansiin.
Kirjepaperit ja kuoretkin ovat hyvin kauniita ja onpa kuvassa Savolainenkin! Se on sorminukke, jota tulen varmasti esittelemään kaikille aitosavolaisille tutuilleni :D
Alla aiemmin Maaritilta tulleita kortteja, kirjanmerkkejä ym. Osa korteista (lähinnä muiden alla) on lähetetty postimerkkien takia. Joukossa on Maarit Wallea, kasveja ja eläimiä, tosi erikoinen korvakortti (ensimmäinen kuva), kaunis sarja Leena Airikkalan kukkia, taidekortteja naishahmoista ja päivänkakkaroista jne. Kiitos näistä kaikista!
Huomaa myös hämis: sen on tarkoitus olla siedätyshoitoa hämähäkkipelolleni!
Mainiot patakintaat, jotka sain Maaritilta viime vuoden puolella :-) Näistä tulee sorminukkeja. Tai ainakin possuista... en ole ihan varma, raaskinko leikellä lehmäkinnasta.
Kokeilin leimakuvien värittämistä "uusilla" liiduillani (roskiksesta). Onnistuu, muttei tietenkään kovin tarkasti :-)
Muita löytöjä: postikortteja, munakennoja sytytysruusuihin, kahta tosi kaunista, kellertävää tapettia (salama haalistaa), pari kirjaa ja kaksi reikäistä tyynynpäällistä. Molemmissa on pitsiä ja toisessa lisäksi reikäommelta. Ne käyvät hyvin tilkkutöihin!
Yhdessä vanhassa postikortissa on siisti erikoisleima.
Tässä roskiksista löytyneitä tavaroita sekä alareunassa Kirphaalista ostettuja kortteja. Niistä melkein kaikki menevät vaihtoihin.
Roskiksissa on viime päivinä ollut videokasetteja. Otin L.A. Storyn itselleni. Kaipa olen sen joskus nähnyt, mutta joutaa tuon jo katsoa uudestaan, jos kasetti toimii. Kuvassa on myös palapelin paloja ja muutamia roskiksesta löytyneitä kortteja. Eräässä roskiksessa oli pussillinen vanhoja henkareita. En malttanut olla ottamatta tuota, joka on päällystetty virkkaamalla.
Kirphaalin korteissa oli kaksi kivaa postimerkkiä. Hevosmerkki kelpaa vaihtoon ja ylempi suomalainen jää itselleni. Luulen, että sitä minulla ei ole ennestään.
Aamulla meinasi vähän väsyttää: pääsin nukkumaan yöllä vasta puolenyön jälkeen. Ylöskin oli noustava aikaisin, sillä kuoro oli jumalanpalveluksessa. Messun jälkeen kaverini kysyi, haluaisinko lähteä hänen mukaansa yleisökirppikselle. Tietysti halusin! Itse en ollut huomannut, että sellainen olisi.
Löysin kirppikseltä vaikka mitä ja silti ostosten loppusumma jäi alle kolmen euron :-) Valkoista, pellavaista paitapuseroa ei lasketa tähän summaan: se on eri juttu (mutta ei sekään kyllä maksanut kuin neljä euroa). Kuvassa näkyy dominopeli, josta olen vähän aikaa haaveillut. Löysin myös kauniita kiiltokuvia. Tuollaisia sävyjä kun löytäisi nykyisistä kiiltokuvista, niin käyttäisin niitä paljon enemmän.
Vaihtokavereille menevät tavarat jätin kuvasta pois ja samoin erään pikkujutun, jonka joskus hamassa tulevaisuudessa annan tupaantuliaislahjaksi. On hyvä olla valmiina :D
Tänään kävin vain yhdellä roskiksella, mutta sieltä löysin valmiita paperinarukukkia ja kartonkipaloja. Eikähän niistäkin jotain synny...
Menin eilen naapurissa sijaitsevaan kirjastoon lainaamaan kirjoja viimeisen kerran. Siellä päätin, että nyt täytyy ostaa jotain muistoksi. Onneksi poistohyllyssä oli tämä Lassi ja Leevi -kirja. Näitä minulla on muutama. Kaikki taitavat olla kirjastojen poistomyynneistä ostettuja.
Löysin Siilinjärven Kontin ilmaislaatikosta sinisen nuken. En oikein tiedä, mitä tämä esittää... Ripustettava se on ja selässä on harja kuten lohikäärmeellä!

Tällaisia mukavuuksia sain kokoelmiini jo kauan ennen joulua. Apua, sinä, joka lähetit nämä, ilmoittaudu! Olen kyllä kiittänyt sinua, mutta nyt en muista varmaksi, kuka olit. Maarit?
Mustavalkoiset ovat pirtsakoita ja samantyylisiä ne, joita itse tein englanninlakun mallilla nuorena tyttönä. Muut kokoelmani patalaput löytyvät täältä.

En kehtaa esitellä läheskään kaikkea roskiksesta löytynyttä tavaraa, mutta parhaita on tässä: reppu, muovilaatikoita ja fleecehuopa. Reppu oli nimittäin "tilauksessa" ja muovilaatikoita metsästä aina. Haluaisin saada tavarani niihin. Huopa taas; no se on ihmeellisin tarina. Lainasin ennen joulua kirjastosta kirjan, jossa esiteltiin yksinkertaisia tilkkutöitä. Siellä oli ohje, jossa punaiseen huopaan oli aplikoitu sydänryhmiä erilaisista tilkuista. Ihastuin ohjeeseen ja päätin, että tuon teen. Sain jo selville, että Jyskissä oli yksivärisiä huopia parilla eurolla. Niiden laatu ei ollut huippua, mutta siihen minun olisi tyytyminen.
Sitten satuin roskiskierroksella erään ison talon takapihalle - ja säiliön päällimmäisenä oli siististi laskostettu, punainen, piparkakkureunainen huopa! Pesin sen (vaikkei se ollut ehtinyt ottaa edees hajua) ja näin sain huovan, joka on vielä kauniimpi kuin kirjan kuvassa. Tästä löydöstä olen tosi iloinen :-)
Kyllä täytyy sanoa, että jos olisin teknisesti kätevä ja haluaisin tienata "harrastuksellani", olisin löytänyt roskiksista jo paljon mielenkiintoista. Esimerkiksi ne puoli tusinaa kännykkää oheistarvikkeineen olisivat saattaneet olla käyttökelpoisia. Niin myös cd-soitin, mikroaaltouuni, huonekalut ja kitara, joka tuli vastaan toissapäivänä!
Olisi mielenkiintoista tehdä kokeilu... Uuteen asuntoon muuttaessa voisi aloittaa kaiken tyhjästä ja kokeilla, millaisen sisustuksen ja tarvikevaraston saa itselleen käyttämällä pelkästään roskiksia! Yhteen sopivuuden kannattajat, älkää yrittäkö! :D

Olen saanut kaksi uutta sorminukkea kokoelmaani - joka on nyt peräti kolmen nuken vahvuinen! Keskimmäinen leijona oli kokoelmani ensimmäinen. Lokki löytyi kirpputorilta muutama viikko sitten ja tiikeri on tuore löytö.
Nuket asuvat Aarikan "omenatelineessä", joka niin ikään on kirpputorilta. En tiedä, mihin sitä olisi tarkoitus oikeasti käyttää. Olisko se vaan lautasliinoille? Saa kertoa, ken tietää.
Minulla on ollut aika kiva tapaninpäivä. Ensin kyllä näytti, että petyn pahasti. Eilen aamukävelyllä huomasin, että paperinkeräyslaatikoissa on nyt hyvin postimerkkejä. Päätin, että tänään vietän koko päivän niitä etsien! Aamulla kuitenkin jo ensimmäisellä laatikolla seisoi keräysauto. Paperinkeräystä tapaninpäivänä! Miksi ihmeessä käskeä työmiehet siihen hommaan pyhänä, kun joulupaperia pursuavat sekajätelaatikot olisivat olleet enemmän tyhjennyksen tarpeessa (ja nekin minun mielestäni joutavat kyllä odottaa huomiseen ja arkeen)? Vain yhdelle laatikolle ehdin ennen keräysautoa ja sydäntä melkein särki, kun ajattelin, kuinka monta postimerkkiä meni sivu suun :-( (pienet ne on keräilijäihmisen surut :D)
Ajattelin kuitenkin, että ehkä laatikoita ei ole tyhjennetty kaikkialla. Keskusta osoittautuikin hyväksi paikaksi ja kiersin monta tuntia katuja edestakaisin. Löysin jonkin verran postimerkkejä. Samalla keräsin erikoisten joulupapereiden paloja: minuun iski nimittäin aattoiltana halu tehdä vielä joulukortteja. Leikkasin joulupapereista kuvioita piparimuottien avulla ja liimasin niitä korttipohjiin. Osa korteista alkoi jalostua ystävänpäiväkorteiksi.
Perusteellisen tutkimuksen tuloksena olen nyt saanut selville, että joulupaperien tavallisin väri on punainen :O Sinisiäkin löytyy, mutta kivoja vihreitä papereita jäin kaipaamaan. Niitä en löytänyt, sillä en ollut kiinnostunut tonttupapereista.
Nyt minua väsyttää, joten lopetan. Hyvää tapaninpäivän jatkoa, rakas päiväkirjani.
PS. Löysin eräästä roskiksesta aamutakin. Se oli niin siisti, että otin sen. Omistaja oli varmaan saanut lahjaksi uuden.
Tein kunnon kirpparikierroksen tauon jälkeen. Törsäykseksi vähän meni: retkeilykengät maksoivat kympin. Mutta jos ne sattuvat olemaan hyvät, kympillä ei ole väliä.

Muut ostokset olivat senttien luokkaa. Ostin askartelu- ja Novita-lehtiä, kaksi Aku Ankkaa (joissa oli Don Rosa -jatkis), puukoristeen ja runokirjan, jossa on luontorunoja. Muut ostokset sensuroin kuvasta, koska ne ovat menossa muille! Paitsi pullapussi: se on jo kadonnut parempiin suihin.

Arvaatteko, mistä? Kyllä, roskiksesta! Pienellä suutarikeikalla sain hyvät kengät.

Kierrätyskeskuksesta löydettyä: Uuden-Seelannin kasveja ja eläimiä sekä Tammen Puut-pokkari! Ei ihan tuore kirja, mutta vaikuttaa siltä, että sopii hyvin tunnistamiseen.

Ihanan värikäs kirpparilöytö jo aikojen takaa. Takana on ripustuskoukku, joten tämä lienee tarkoitettu seinälle ja maljakoksi esim. kuivakukille.
Mistähän sitä aloittaisi? Ajastetut postaukset loppuivat lopulta. Jatkan nyt samalla tavoin. Otsikossa sanon, että alan lopulta usko. Kyllä, sen, että roskiksiin todella heitetään kierrätyskelpoista tavaraa koko ajan. Aluksi ajattelin, että minulla on vain tuuria. Mutta ei se sitä ole, koska kivoja löytöjä tekee koko ajan. Alla yhden keikan tuloksia: vuolukivinen tuikkulyhty, kissapatsas, munanmuotoinen rasia ja taskukalenteri ensi vuodelle. Takana on myös pari lehteä luettavaksi ja munakennoja, joita edelleen tarvitsen askarteluun. Uudenveroiset pikkutavarat menevät luultavasti arpavoitoiksi. Kissapatsas on vähän naarmuilla, mutta se on varmasti mieleen jollekulle keräilijälle. Se oli niin erikoinen, etten millään voinut jättää sitä kaatopaikkakuormaan!

Postikorttienkin runsaus on yllättänyt minut täysin. Lähes jokainen kuvan kortti on roskiksesta tai paperinkeräyslaatikosta! Itselleni korteissa ei ole ollut montakaan sopivaa, mutta Vakassa niille tai niiden postimerkeille on kyllä käyttöä.

Huomatkaa muuten kuvassa näkyvä itsetehty kortti, jossa on sukkahoususta tehty naishahmo. Tosi upea kortti!
Minä löysin roskiksesta sinisen, ruttaantuneen munakennon! Siitä tulee tosi nättejä sytytysruusuja!
(ja kyllä, minä olen ihan kahelikin :D)


Kävin järjestelemässä Vakan enkelikortteja nuorten näyttelyä varten. Matkan varrella mukaan tarttui kaikenlaista. Ensinnäkin kaveri oli pelastanut roskiksesta minulle cd-levyjä! Ne olivat jonkun liikkeen sinne heittämiä ja vielä pakkauksessa eli aivan uusia ja naarmuttomia! Juuri pari päivää sitten ajattelin, että pitäisi alkaa haalimaan lisää levyjä, kun ne kohta ovat loppumassa. No ei tarvitse enää.
Muovipussin oikeassa yläkulmassa pilkottaa munakennoja. Teimme seurakunnan näperryspiirissä sytytysruusuja, joilla oli hyvä menekki. Teen niitä itsekseni hissukseen lisää. Olen jo pyytänyt tuttuja laittamaan munakennot talteen, mutta tänään hoksasin: pahvinkeräyspisteet, tietenkin! Pengoin yhden ja löysin monta kennoa. Yksi oli sininen ja sellaista en ole ennen edes nähnyt.
Aamupäivällä piipahdin Pelastusarmeijan ja Työttämät ry:n kirpputoreilla ja niiltä löysin mm. videokasetteja. Vhs-videoiden omistajalla on nyt hyvät markkinat: videokasetteja saa 50 sentillä. Ei todellakaan tule kalliiksi. Kirpparilta löytyi pari pikkujuttua myös keräilijätutuille :) Sekä lasten housut, jotka leikkaan tilkuiksi (kansalaisopiston tilkkukurssi on hyvässä vauhdissa).
Ja lopuksi kuvan yläosassa jokapäiväinen löytöni: kaljapullo tien poskesta. Tuli taas tienattua muutama sentti :)

Menneillä viikoilla minulla on ollut hyvä tuuri kirjojen kanssa. Tässä kuvassa on yhden päivän saalis (ja yksi kirja puuttuukin)! Ensin oli kirjaston poistomyynti, josta ostin mm. Pohjois-Savon asutushistoriaa käsittelevän kirjan sekä kirjan Kun ei muista, mitä lusikalla tehdään. Jälkimmäisessä on omaisten kertomuksia dementiasta. Luin sen ja vien sitten äidilleni.
Kirjastosta lähtiessäni poikkesin vilkaisemaan sen paperinkierrätyslaatikkoa - ja siellä oli James Herriotin Ystävistäni, hellyydellä sekä tilkkutyökirja. Irtolehtipainoksina, mutta hällä väliä! Suomalaisessa kirjakaupassa puolestaan valmisteltiin alea ja kaupassa oli kori, jossa myytiin poistokirjoja eurolla. Siis yhdellä eurolla! Ja ensimmäisenä näin korissa Iloiset yllätyskortit, jota olen halunnut itselleni jo pitkään. Olisin halunnut kiljua riemusta! Korista löytyi myös mosaiikkikirja ja Haluaisin tavata teidän ylhäisyyden, jossa on lasten presidentille kirjoittamia kirjeitä. Kiva luettava sekin.


En keräile maatuskoja, mutta jos söpö ja hyvin halpa tulee kirpparilla vastaan, otan sen kuitenkin :-)
Edit. Hannelen kommentti alla sai minut muistelemaan sitä, kun lapsena etsimme maatuskan sisuksista kaikki "vauvat" pienintä myöten :-) Siinä tosiaan on edelleen jotain jännittävää. Näistä nukesta isoin on "kokonainen" ja se on mummoni perintöä. Kun mummo kuoli, halusin hänen tavaroistaan jotain, missä näkyy hänen kätensä jälki - sekä hänen maatuskansa. Sain maatuskan ja vielä mummon virkkaaman päiväpeiton.

Elokuun alussa Kuopiossa oli jälleen torin suurkippis ja sieltä löysin maitotonkkakortin ja kymmenellä sentillä minipelikortit, maatuska"vauvan" ja luisen koristeen. Pistämätön hyttyskirja on kirpputorilöytö (2 euroa) Ruovedeltä. Muuta en Ruovedeltä ostanutkaan, sillä kirppareiden hinnat olivat tosi korkeat.
"Itsetehty" on oikeastaan vähän harhaanjohtava sana. Eivät nämä patalaput yleensä ole minun tekemiäni, mutta niissä näkyy selvästi käsintehdyn jälki.

Sain Kissapiiltä virkattuja patalappuja vastineeksi postikorteista. Kauniit ja käyttökelpoiset (siis tarpeeksi paksut), kiitos!! Tämä innosti minua kuvaamaan muut patalappuni.

Ensiksi tärkeät patalaput, jotka ovat käytössäkin. Musta on muisto lapsuuden viikoista, jolloin innostuin tekemään englanninlakuja muistuttavia patalappuja. Niistä tuli tosi kivoja ja vain tämä on jäljellä itselläni! Kaksi virkattua ovat puolestaan äidin ja mummon tekemiä. Muistan, kuinka he eräällä kesäviikolla innostuivat virkkaamaan kaksinkertaisesta villalangasta (langanlopuista) ympyrän toisensa jälkeen. Nämäkin ovat tosi hyviä patalappuja enkä muistoarvon vuoksi luopuisi niistä muutenkaan :-)

Tilkkutyöpatalaput, kaikki myyjäisistä tai arvoilla ja lähes pelkkiä koristeita. Ei siis raaski käyttää!

Kuten ei näitäkään: vasemmalla chenille-tekniikalla tehty, oikealla konekirjottu patalappu.


Sitten erilaisia virkattuja ja neulottuja, joista viimeisen kuvan keskimmäinen, ruskea- ja valkoraitainen, on minun itseni tekemä. Sitä ei todennäköisesti edes voisi käyttää oikeasti patalappuna, sillä materiaali ei luultavasti kestäisi kuumuutta. Osa muistakin on liian ohuita käyttöön, mutta koristeeksi minä ne olen hankkinutkin! Kaikki ovat löytyneet myyjäisistä tai voitettu arvalla.
Viimeiseksi se patalappu, joka tällä hetkellä kadoksissa olevan toverinsa kanssa hoitaa oikeasti patalapun virkaa keittiössäni. Nätti ja kestävä tilkkumalli!

Tämä kirjoituksen lopussa mainitsin, että sain itselleni parhaat tapettikirjat ikuna! :-) Väriä, väriä, väriä! Aivan upeita: tässä esillä punaisia sivuja.

Eräs ystäväni taas löysi kierrätyskeskuksesta uskomattoman hienon rullan tapettia. Sain sitä pienen palan kortteihin. Enemmänkin olisin kelvannut! Tälläkin voisin päällystää laatikoita.

Löytyi Tuusniemen vanhan meijerin luota. Siellä olevassa myymälässä ja kahvilassa muuten kannattaa ehdottomasti käydä!

Tai eivät ne niin uusia olleet: en vain ollut aikaisemmin käynyt niissä. Eilen Joensuussa löysin lopultakin Kontin ja Fidan, jotka olivat aika mukavan tuntuisia kirppareita. Kontti ainakin oli miljoona kertaa parempi kuin Kuopion Kontti, josta uudistusten jälkeen ei tällainen krääsän keräilijä löydä juuri mitään.

Ostin ihanan purkin, kaksi pientä leimasinta ja kaulaketjun. Purkki maksoi euron ja muut tavarat kymmenen tai 20 senttiä.
Kaukaketjusta saan kauniita helmiä. Leimasimissa on kuvina Eiffel-torni ja hämähäkki. Niin paljon kammoksun hämähäkkejä, että jo leimasimen pitäminen kädessä on epämiellyttävää! Luulen, että leimasimella saa kivoja taustoja poikien kortteihin.
Entä se otsikon "voi apua"? Se tulee siitä, että olen kauhukseni alkanut huomata kirpparilla astiatkin! Voi kamala, jos alkaa tehdä mieli niitä ja alan käyttää rahaa niihinkin! "Syytän" tästä kaikesta sinua, Mesikko; sinun tosi kiva blogisi aiheuttaa tällaisia mielitekoja :D Eilen näin kirpparilla kupin ja lautasen, jotka olivat just sellaisia, kuin meillä joskus oli kotona. Ja ne maksoivat peräti seitsemän euroa! Keräilytavaraa!
Minulla on ollut viime aikoina hyvä tuuri kirppareilla. Torin suurirppikseltä pari viikkoa sitten sain kolme leimasintyynyä eurolla! Pussissa oli myös lasten leimasimia, mutta ne laitoin kiertoon. Toissapäivänä taas löysin paksua akvarellikartonkia. Ja jokin aika sitten löytyi kauniit puuaiheiset pelikortit. En koskaan pelaa korttia, mutta silti minulla on jo kolmet luontoaiheiset pelikortit :D


Torilla oli tänään kaikille avoin suurkirppis ja vietin siellä melkein koko päivän. Tori oli ääriään myöten täynnä myyjiä ja asiakkaita! Siis aivan ääriään: tungoksessa oli pujoteltava, että pääsi eteenpäin. Minulla oli äärimmäisen tiukka budjetti ("turhaa tavaraa" lupa oli ostaa vain senteillä), mutta paljon löytyi silti keräilytavaraa vaihtoihin. Itselleni löysin yhden euron pussin, jossa oli kolme (!) isoa leimasintyynyä! Yhtä kokeilin sormella sen verran, että kyllä se toimii. Oli kyllä tosi kiva päivä :-)
Tämä on ihanin kirpparilöytö viime lauantailta. Torilla on kesäisin paljon kirpparimyyjiä. Pöllö maksoi huimat 20 senttiä.

Tällä viikolla tuntui siltä, että mopo karkaa käsistä noiden kirppariostosten suhteen. Löysin nimittäin paljon tavaraa, mm. metsäkeikoille sopivan repun ja uuden muistikortin kameraan. Ne ovat tarpeellisia ja olin ostamassa niitä muutenkin, selitän itselleni. Mutta muutakin löytyi ja ensiksi alla Citypörssistä (itsepalvelukirppis) löytyneet tavarat:
Muovikaloja kylppärin koristeeksi (50 senttiä)
Koru, joka päätyy luultavasti itsetehdyn kirjan "lukkomekanismiin" (20 senttiä)
Tämä on PEZ-lehmä eli sellainen vanhanaikainen karkkisysteemi (50 senttiä).
Rouva Lypsy: saat tämän, jos haluat!
Maailman söpöintä kirjepaperia, luulisin :D (50 senttiä).

Ja vielä jättipussillinen kaikenlaisia muovikukkia, marjoja ja lehtiä. Hintaa vain yksi euro!
Kuopion torilla on vuosikaudet ollut kirahvi-pomppulinna. Nyt torin toiseen nurkkaan oli ilmestynyt tällainen:

Tässäpä haastetta kaikille lehmäkeräilijöille :-)

Japanilaisia ja kiinalaisia ajatuksia sekä aivan ihana hunajalusikka mehiläiskoristeella!
PS. Mikähän täällä nyt on vikana ä-kirjainten kanssa?
Kiinnitin edellisen postauksen puueläimet oveen. Olen halunnut saada jonkin ilmoitustaulun tapaisen, jossa voisin pitää esillä tuoreimpia minulle tulleita kortteja. Ilmoitustaulu on kuitenkin aika ruma tuossa kohti, joten nämä eläimet olivat tosi hyvä löytö!

Nyt meni vähän tuhlailun puolelle. Vaikka moni tavara maksoi euron tai alle, tulee siitä aika paljon, kun ostaa monta!

Kuvan alakulmassa on kolme puista eläinhahmoa, jotka ovat valokuvan pidikkeitä. Ne maksoivat 50 senttiä ja ovat ehdottomasti päivän kivoin löytö! Sitten kuvassa on taas tapetteja, kirjekuoria ja -papereita, kukkaboordia sekä erilaisia kyniä ja kuviosaksia. En ole vielä edes tutkinut pussukoita kunnolla. Hyödyllisiä löytöjä olivat possusaippuat (50 snt / 2 kpl) ja kuitukankainen tyynyliina (40 snt / 2 kpl). Sain minä vielä yhden ylimääräisen jutun, joka ei näy kuvassa, mutta siitä ehkä myöhemmin.
Noita kahta tapettia on jälleen niin paljon, että niitä riittää annettavaksi toisillekin. Lisään ne Annetaan tapetteja -sivulle myöhemmin, mutta saatavilla ne ovat heti. Toinen on ruskeanoranssia, pienikuvioista ja toisessa on hennon (kellan)vihreitä raitoja.
Tässä tämän päivän löytöni: sikarirasia ;-) Hinta oli 50 senttiä. Tuonne sisälle on pakko panna kiiltokuvat.

Löysin kirpparilta kaksi herttaista, pikkiriikkistä eläinhahmoa: muovisen, kuoriutuvan kilpikonnan ja keramiikkasiilin. Molemmat ovat ihania - ja näyttävät luonnossa paljon kauniimmilta kuin tässä salaman haalistamassa kuvassa.

Ainolta sain puolestaan tavattoman jännittävän paketin, josta paljastui mm. simpukan/kotilonkuoria. Kartionmallinen kuori sai minut hihkumaan innosta yksin asunnossani. Olen nähnyt sellaisesta kuvia, mutta koskaan en ole nähnyt sellaista aitona - saati sitten, että se olisi minun!!! :-)


Sain jo jokin aika sitten tapetteja eräältä kaveriltani. Niiden joukossa oli pätkä upeaa merimaisema-boordia. Laitoin boordin wc:hen.
Tässä juhlapyhien aikaan olen käynyt kirpputorilla harva se päivä (se kun on auki pyhäisinkin). Tänään oli hienojen löytöjen päivä! Rahaakin meni tavallista enemmän, mutta tällä kertaa se oli ok. Ensinnäkin: pusero sekä uusi päiväpeitto, jollainen on ollut etsinnässä jo jonkun aikaa! Tämän ostamista ei tarvinnut edes harkita, sillä se on juuri sellainen, josta tykkään.

Sitten muita löytöjä, joiden hintahaarukka vaihteli 20 sentistä yhteen euroon.

Kaksi vajaata kerää pastellinsävyisiä mohairlankoja, pakkaus kynttilämansetteja (puran kukat niistä irti ja käytän kortteihin), sininen meriaiheinen kehys (eräälle ristipistotyölle) ja alanurkassa tuo ruskea juttu on puolikas kookospähkinän kuori! Se vain oli niin hauska :)
Lasten videokasetin ostin myös, sillä minulla on alkanut käydä pieniä vieraita, jotka kyselevät, eikä minulla ole lasten videoita. En halua hankkia nykyisin kaupassa olevia Ankkronikoita tai supersankarifilmejä, vaan haluan jotain... viattomampaa. Tuolla kasetilla on iki-ihana Itsekäs jättiläinen, jonka muistan omasta lapsuudestani. Vieraat saavat tyytyä toistaiseksi siihen.
Eilen kiersin kirpparin huolella lävitse. Kaikki tämä maksoi vain viisi euroa! Huulipunakotelo, iso rasia, puukehys, värejä ja täysi rulla tapettia. Huulipunakoteloon pistin muistitikun, jonka katoamista pelkään koko ajan. Tavallisia vesivärejä minulla ei itse asiassa ollut aikaisemmin! Noissa on hyviä sävyjä. Tapetin lisään Annetaan tapetteja -sivulle, sillä sitä kyllä riittää muillekin.

Kuvasta puuttuu vielä ainakin sellainen hyvin pieni cd-levy(?). Se on aivan kuin tavallinen levy, mutta siis pienikokoisempi. Laitan sen johonkin korttiin.

Ihana puurasia ja pikku liina (yht. 1,2 e)

Äh, kuva meni väärin päin. Olkoon. Kalat-kuvioleikkuri (20 snt) ja hauskat norsukorvikset. En käytä korviksia, mutta kyllä näille käyttöä tulee.

Ihania simpukan kuoria!

Kaksi lentelijää sattui silmään kirpparilla muutama päivä sitten. Toiselta puuttuu sydän, mutta ei se mitään haittaa. Nalle on muuten veljien tuliainen Norjan matkalta, ainakin 20 vuoden takaa.
Kuulin eilen hyvin ikäviä uutisia (ystävä vakavasti sairas), joten tänään ei ole sujunut mikään. Päätin lähteä lohdukseni kiertämään kirppareita. Kirpparilta löytyi kaikenlaista kummallista:

Hellyyden lähteillä -kirjassa (1 e) on kauniita orkidea-kuvia. Voi olla, etten raaski leikellä kirjaa askarteluun. Kirjan sisällä näkymättömissä on tatuointitarroja (50 snt). Kokeilen, tarttuvatko ne paperille tai kalvolle. Pieni herätyskello (20 snt) epäilyttää hintansa takia, mutta eipä tuo haittaa, vaikka sattuisikin olemaan rikki. Herätyskellon yläpuolella näkyy leppäkerttuaiheinen munakuppi (hinta oli senttejä)! Eiköhän sille käyttöä löydy. Omituisuuksien huippu on käkikello, jota en kertakaikkiaan voinut vastustaa :)
Kirpparilta kävelin Anttilaan, jossa piti olla tarjouksessa talvikenkiä. Pah, tarjous alkoi eilen ja jäljellä oli vain kokoja 36-37 sekä 44, joten se siitä. Poistolaatikossa näin kuitenkin kuvioleikkuripaketin, jonka hinta oli vain kaksi euroa. Sen halusin heti. Laatikon toisesta kulmasta löysin 3d-värejä. Nekin ostin, vaikka en ole sellaisia juuri käyttänyt...

Ja sitten kävin vielä askarteluliikkeissä. Sinooperiin oli ilmestynyt kolibrileimasin, jonka sain älyttömän halvalla. Se ei ole ihan minun tyyliseni, mutta kolibri viehättää jotenkin. Akryyliväripaketin ostin ihan oikealla hinnalla: pastellisavyille on käyttöä.

Kävin uudella kirpparilla ja löysin kivan peltirasian. Työnsin siihen jo postimerkkejä. Kuvassa näkyy myös nyssykkä kirjavaa lankaa (seiskaveikkaa tai jotain muuta sukkalankaa?) ja pieni, afrikkalainen puuveistos.

Tänään oli viimeinen (kesä)työpäivä ja piipahdin taas alakerran kirpparilla. Löysin sieltä kultakimalletta (20 snt), taulun kiinnikkeitä (20 snt), pieniä tarroja (10 snt) ja lehmäaiheisia pieniä seinäkoukkuja (20 snt nekin!). Lehmät pääsevät seinälle entisen, tylsän naulakon tilalle, jos suinkin sopivat paikalle (nyt arvaan, että Rouva Lypsy pitää peukkuja pystyssä... :D).
Tässä aiempia löytöjäni viikkojen varrelta: erilaisia kirjepapereita (50 snt) ja ihana mansikkarasia (1 e?)...

... sekä cd-levyjä askarteluun (20 snt), nappipussi (senttejä sekin), kirja (10 snt) ja rasia, jossa on sisällä tosi sööttejä pyyhekumeja (20 snt). Lähetän pyyhekumit serkun lapsille, sillä halusin vain tuon rasian!

Alemman kuvan tavarat ovat muovisessa lelulaatikossa, jonka ostin myös kirpparilta. Haluaisin siirtää tavaroitani pahvilaatikoista nätimpiin ja vahvempiin, joten ostan laatikoitakin, kun niitä näen. Tästä laatikosta tuli kuitenkin pöytä! Askartelen, luen, opiskelen, teen melkein kaiken lattialla istuen ja tämä laatikko on juuri sopivan korkuinen ja kokoinen alustaksi.
Viime viikkoina hankittua: Kaunista kotiin pikkurahalla (kiva katselukirja!), Sikapossu (tätä olen halunnut jo kauan, mutta en ole raaskinut ostaa) sekä Pieni jäätelökirja (eräänlainen katselukirja tämäkin...).

Kesätyöpaikkani alakerrassa sijaitsee kirppari. Tänään sain sieltä Villen (kyllä, tämä tiikeri on ihan Villen näköinen). Ville on tehty neulomalla ja sitä on hellitty paljon.

Kirpparilla oli myös vesiväritussit.
Nyt lähden kotia kohti ja huomisaamuna matkustan tapaamaan graduohjaajaa (huh, huh). Taidan käydä moikkaamassa lauantaina myös Herra ja Rouva Lypsyä ja jälkikasvua (tämä on vihjaus, kahvipannu tulelle!). Toivottavasti kaikki, myös neiti 10 kk, ootte kotona :)
Tänään mukaani tarttui vanhoja, ruskettuneita pahveja ja kuvassa näkyvät sudenkorennon siivet.

Askarteluun menevät aikanaan myös näiden pakkaukset. Ihania nuo pallokuviot! :)

Olen ollut muutaman kerran lapsenvahtina haluamatta siitä rahaa ja nyt sain kiitokseksi tällaisen. Iki-ihana leppäkerttu-munakello!

Rakastan kirjoja, jotka eivät lopu kesken! Jean Untinen-Auelin kirjat ovat sellaisia. Löysin kirpparilta Maan lapset -sarjan kiinnostavimman osan ja ostin empimättä.

Niin, kyllä kai minua pitää sanoa myös kirjojen keräilijäksi.
Tänään innostuin katselemaan kirjoja. Olen ostanut muutamia kirjoja, jotka ovat tuttuja omasta lapsuudesta ja tuovat luettaessa paljon muistoja mieleen. Nyt sain kaksi tällaista kirjaa: Viisikko retkellä ja Tyttö Tuulispää. Jälkimmäisen tapahtumista en muista mitään, mutta niin näkyvät henkilöiden nimet olevan tuttuja! Kirjoilla oli hintaa 50 senttiä.
Sinikantinen kirja on Viipurin lauluveikkojen 90-vuotishistoriikki ja se on myös kiva löytö (2 euroa). Eräs esi-isä/kaukainen sukulainen on lähettämiensä korttien perusteella ollut mukana kuorossa ja taisinpa löytää kirjasta jo hänen kuvansakin. Tästä saan lisätietoja sukututkimukseen.
Baby Blues on lempisarjakuviani, mutta kirjat ovat niin kalliita, etten ole niitä koskaan ennen omaksi ostanut. Nyt löysin niin hyvän tarjouksen, että raaskin kirjan ostaa: hinnaksi tuli alle 4 euroa!

Kuvassa takana on kenkälaatikko, jonka sain ilmaiseksi kenkäkaupasta (olen koettanut järjestellä askartelutarvikkeitani ja nuo laatikot ovat tosi hyviä varastointiin). Eikö ole ihana?!! Laatikoita on kaksi kappaletta ja ne ovat paitsi nättejä myös tukevia!
Sitten kuvassa on vielä yksi juttu, jonka annan eräälle henkilölle...
Kivoja asioita
* papukaijat, pingviinit, västäräkit
* leppäkertut ja muut koppiaiset
* sudenkorennot
* simpukat ja kotilot
* kaikenlaiset meren elävät
* lepakot ja sammakot
* auringonkukat ja voikukkapallot
* ketoneilikat, päivänkakkarat, leskenlehdet ja ruiskaunokit
* auringonpaiste ja valo
* heinäseipäät
* ukkonen
* lumiukot, hankiainen, lumihiutaleet ja jääpuikot
* hiirenkorvat ja pajunkissat
* paljaat varpaat
* laulaminen
* uiminen ja vesi
* sininen
* kesätuuli ja syysmyrskyt
* kevät, kevät ja kevät
Pelottavia asioita
* hämähäkit
* pimeä
* talvi
* hammaslääkäri
* pastellinvärinen vessapaperi
TAPOJA TEHDÄ HYVÄÄ:
MINUN VINKKINI
SIVUPOHJAT
Kikin sivupohjat (kielopohja)
Blogvalley
TOINEN BLOGINI
Yks elämä
KIERRÄTYSTÄ
* Keräilykohteeni
* A few of my cards in Picasa
* Cards for trade
Kierrätystehdas
Kierrätetään
Askartelukirppis
Green Fashion Freek
Etsitään, annetaan, myydään, vaihdetaan- OMA SIVUNI