|
|
|||
|
30.01.2012 - 13:19
Lokakuisella Saksan matkalla huomasin, että miniatyyritavaraa myytiin joka paikassa, jossa suinkin oli matkamuistoja. Näin siis ainakiin Dresdenin ympäristössä.
En voinut ostaa kuuluisaa ja superkallista Meissenin posliinia, mutta huolellisen valinnan jälkeen ostin matkamuistokioskilta Reutterin posliinilautasia ja telineen nukkekotikoossa. Ihania, ah! Löysin myös haaveilemani seimen.
Oikean kokoiseen seimeen eivät rahani riittäneet, mutta minikoossakin niitä oli saatavilla. Tämä oli kaikkein pienin ja halvin malli. Yläkuvasta sen koko näkyy. Ainakin Dresdenin alueella puutyö oli arvostettua (koulujen ikkunoissakin oli samantapaisia silhuetteja paperista leikattuna) ja monenlaisia puuasetelmia oli myynnissä. Glashüttessä, joka oli retkemme pääkohde, ja sen ympäristössä oli ollut kaivosteollisuutta. Silloin, kun kaivostyötä ei ollut saatavilla, kaivosmiehet hankkivat rahaa puutöillä. Naiset valmistivat pitsiä, mutta sitä en juuri nähnyt myynnissä. Joka tapauksessa nukkekotiharrastajien kannattaa ostaa paljon miniatyyritavaraa Saksassa käydessään! 28.01.2012 - 13:13
Kun ehtisi kirjottamaan! Haluaisin kirjoittaa omaa päiväkirjaakin, mutta into on aina muualla :) Nettikirjoittaminen taas vaatii, että lähtee esim. kirjastoon, joten se on jäänyt vähemmälle.
Tässä joitakin joulusaamisia: Kukkaketo-lankaa, pyyhe, chenille- patalappu ja itse tehtyä saippuaa.
Vinkkasin kaverille syksyllä, että jos hän haluaa antaa minulle joululahjan, hänen itse tekemänsä saippua olisi tervetullutta! Sain miellyttävän tuoksuista Lumisaippuaa, joka on juuri niin ihanaa kuin odotinkin. Itse tehdyt saippuat ovat syötävän suloisia. Keskeneräisenäkin massa houkuttelee syömään! 23.01.2012 - 08:24
En ole tehnyt nukkekodin tavaroita paljoa, mutta jonkun kuitenkin. Parhaimmat tai ne, joista eniten tykkään, laitoin esille kirjahyllyyn.
Kuten näkyy, en välitä mittakaavasta. Hieno kirpparilöytö, kiikku, on melkein yhtä suuri kuin huussi, jossa puu-ukko potee ikuista hätäänsä.
Kissaperhe ja koira ovat löytöjä lopettaneesta antikvariaatista. Palikat ovat myös jostain kirpputorilta.
Hyllyistä löytyy pieniä tavaroita: kirjoja, purkkeja, pulloja, kello... Useimmat pullot ovat drinkkitikkujen koristeita. Pullojen vieressä on kannu, joka on MacDonaldsin muovilusikan pää.
Kovinpa on vaalea kuva. Siinä on Syöpäyhdistyksen kirpputorilta löytynyt sauna! Portaat menivät rikki, mutta ne on helppo korjata. Kiuas hehkuu lämpöä ja pieni kiulu on herttainen. Nuket ovat minun. Seinällä on pari tekemään taulua. 15.01.2012 - 14:53
Eräs henkilö jäi nyt eläkkeelle ja jo viime kesänä minua alkoi vaivata, että haluaisin antaa hänelle lahjaksi jotain erityistä. Se, mitä tiedän osaavani, ovat ristipistot. Mieleeni tuli vähitellen vuosien takainen ristipistomalli Knit chick, jossa neljä kanaa istuu orrella ja neuloo. Eläkkeelle jäänyt on innokas neuloja ja huumorintajuinenkin. Ristipistomallia ei löytynyt mistään, mutta onneksi serkku lupasi pitää sitä silmällä Ebayssa. Syksyllä tilasimme mallin lopulta USA:sta. Vähän kalliiksi se tuli, mutta halusin juuri tuon mallin. Vuodenvaihteen käytin viimeistellen työtä. En missään vaiheessa kuvitellut tekeväni koko mallia: yksi kana saisi riittää. Hyvä niin, koska en ollut tehnyt ristipistoja aikoihin. Värit otin omasta päästäni ja kanan ilmeen vaihdoin (oikeasti tämän tipun silmät ovat kiinni) , mutta muuten yritin seurata mallia tarkkaan. Siinä oli melkoisesti hommaa. Mallissa oli osaristipistoja ja rajaukset menevät pääosin muuten kuin ruudun reunoja pitkin. Mutta kun rajaukset malttoi tehdä tarkkaan, lopputulos oli elävä. Olen tosi tyytyväinen ja iloinen :)
Kehystys maksoi kauhean paljon, mutta tällä kertaa halusin kehyksen, joka olisi yhtä omaperäinen kuin tipukin!
08.01.2012 - 15:12
Lapset ovat luovia ja minulta sellainen puuttuu. Teen toki kaikkea kummallista, mutta mieleeni ei olisi ikinä juolahtanut laittaa rannekorua joulukuusen koristeeksi. Vasemmanpuoleinen koru on Napun tekemä ja oikeanpuoleinen Vatin. Vai olikohan se Hatti? En muista enää, mutta koriste on hieno :) Jouluna olin äidin luona ja minun takiani hän joutui hankkimaan joulukuusen. Kävimme pöllimässä sen veljen metsästä. Saimme täydellisen, sopusuhtaisen pienen kuusen. Mielestäni se ei tarvinnut edes koristeita, joten tyydyin tähteen ja pariin palloon. Ajattelin kuitenkin tarjota veljen lapsille mahdollisuuden koristella kuusi, jos he niin haluaisivat. Tietysti halusivat. He laittoivat kuuseen kaikenlaista kimaltavaa ja äitinsä avustuksella saivat kuusesta tosi kauniin. Vierailun aikana ehdin tehdä lasten kanssa monenlaista. Piirsimme eteisen lattialla. Hatti piirsi isin kuvia ja Vatti äidin. Ne olivat huolella ja rakkaudella piirrettyjä. Etsimme äidin sängyn alta myös helmilaatikon ja tein Vatin/Hatin ja Napun kanssa rannekorut. Tytöt onnistuivat hienosti helmien pujottelussa. Sitten he todellakin kiikuttivat helmet kuuseen. Siellä oli myös ihana nauharuusu, joka oli ollut tyttöjen joulupaketin päällä. 27.12.2011 - 15:52
Kun palasin joulun vietosta, minua odotti ISO kasa joulukortteja ja pari paksumpaakin kortilähetystä. Kiitos teille kaikille (vieläkin lähetätte minulle kortteja, vaikka itse lähetän harvoin). Iso, iso kiitos!
En ole moneen kuukauteen ehtinyt/jaksanut huolehtia Vakan käytettyjen korttien lajittelusta. Kortteja on päässyt kertymään laatikoittain. Olen päättänyt hoitaa lajittelu-urakan nyt vuoden vaihteessa ja ensi vuoden alussa. Kortteja on pöydällä ja laatikoissa pöydän alla. Saimme Vakkaan paljon kortteja mm. erään kirpputorin lopettaessa. Koko ajan tulee myös uusia lahjoittajia, jotka ovat kuulleet Suomen Lähetysseuran korttien ja postimerkkien huutokaupoista. 19.12.2011 - 12:00
Eräänä päivänä kirpputorilta löytyi mahdottomasti tavaraa. Tarkoitukseni oli etsiä arpajaisvoittoja, joita saisi alle eurolla, sekä lahjaa eräälle henkilölle.
Löysin arpajaisvoittoja sekä lahjaksi sopivan tyynyliinan ja kiulun. Löysin myös kolmannen lahjan, jota en voi esitellä tässä. Kiulun laidalla roikkuvat pyöreät korvakorut sopivat nukkekodin retropeiliksi. Kymmenen sentin aurinkolasit viet optikkoliikkeen keräykseen ja siistin pääkallopeiton erääseen toiseen keräykseen. Kermanekan saa äiti. Kaksi korttia pidän itse. Takana näkyy lisäksi pieni hylly, joka oli ilmaislaatikossa. Senkin pidän itse.
Muumimuki maksoi euron ja sekin menee lahjaksi. Minä en tunne muumimukeja, enkä tiennyt, onko tämä harvinainen vai tavallinen malli, mutta kassahenkilö ihasteli mukia ja sanoi, että hänen mielestään tämä olisi harvinainen. No hyvä, jos saajalla ei ole tätä vielä. |
Kirjoittaja
Lähinnä postikorttien ja -merkkien keräilyä. Myös vaatimatonta räpellystä askartelun ja käsitöiden saralla. Ei omaa nettiyhteyttä, mutta pyrin käymään blogissa ja lukemaan sähköpostin pari kertaa viikossa. Kaiken minulta saadun saa julkaista, ellen ole erikseen muuta ilmoittanut. Mikään pakko ei kuitenkaan ole. Kerrothan, jos et halua jotain lähettämääsi julkaistavan täällä. Sähköposti: puunlehti ät yahoo piste com Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 Koska tykkään listoista
Kivoja asioita * pingviinit, undulaatit ja muut linnut Pelottavia asioita * hämähäkit Vaihtoja varten Minun mielestäni lahja on lahja eli se on minulle ajatuksella valittu ja minä olen iloinen siitä :) Jos ehdottomasti haluat lisää vinkkejä, niin... Pidän: * kaikesta, mitä keräilen, erityisesti käytetyistä postimerkeistä ja -korteista En niinkään välitä TAPOJA TEHDÄ HYVÄÄ: SIVUPOHJAT Kikin sivupohjat (kielopohja) TOINEN BLOGINI KIERRÄTYSTÄ * Keräilykohteeni Kierrätystehdas Mainos
|
||